Chelsea Ivanovicin johdolla mestaruuteen
Amsterdamin illassa juhlittiin eilen Chelsean Eurooppa-liigan voittoa. Ottelun dramaattisista loppuratkaisua saatiin odottaa viimeisille minuuteille.
Benfica aloitti ottelun vahvasti. Portugalilaisseura hallitsi ensimmäisellä puoliajalla pelitapahtumia luoden useita maalipaikkoja. Samaan aikaan Chelsea puolusti kymmenen miehen voimin. Benfican syöttökuviot eivät tuottaneet suurempia maalipaikkoja, joten tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.
Toisellla puoliajalla myös Blues sai vauhtia peliinsä. 59 minuutilla Benfican puolustus nukahti täysin. Fernando Torres ohitti sekä Ezequel Garayn että Luisaon päästen kaksinkamppailuun Artur Moraesin kanssa. Tämän jälkeen ”El Nino ” vielä harhautti Benfica-vahdin ja siirsi Chelsean 1-0 johtoon.
Yhdeksän minuutttia myöhemmin Eduardo Salvion pääpallo osui Chelsea-pakki Cesar Azpilicuetaa käteen. Tilanteesta tuomittiin Benficalle rangaistuspotku, jota astui ampumaan Oscar Cardozo. Paraguaylainen tasoitti ottelun tarkalla sijoituksella vasempaan kulmaan.
Maalin jälkeen molemmat joukkueet alkoivat saamaan tasaisesti maalipaikkoja. Ottelun dramaattinen loppuratkaisu nähtiin ottelun viimeisillä hetkillä. Branislav Ivanovic puski korkean pääpallon, joka putosi Benfica-vahti Moraesin taakse. Serbipuolustaja oli juuri puskenut Chelsean Eurooppa-liigan mestariksi. Chelsea hallitsee nyt puolentoista viikon ajan sekä Mestarien liigaa että Eurooppa-liigaa.
Benfica-manageri Jorge Jesuksen mielestä tappio oli epäoikeutettu. ” Pelaajani eivät ansainneet hävitä ja henkisesti tuntuu, että heidät ammuttiin alas. Suurimman osan 93 minuutista olimme parempia kuin Chelsea. Pienet yksityiskohdat olisivat tuoneet meille voiton. Emme kuitenkaan onnistuneet hyödyntämään niitä,” Jesus kertoi Sky Sportsin haastattelussa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Athletic: Newcastle hankkii uuden maalivahdin
- Athletic: Liverpool asetti hintalapun pelaajalleen – Italian mestari kintereillä
- Romano: Tässä on Crystal Palacen uusi päävalmentaja
- SkySports: Liverpool sai tylyt pakit – megalahjakkuus teki valintansa!
- The Athletic: Manchester United valmistelee todellista yllätyshankintaa tolppien väliin!
- Manchester City räjäyttämässä joukkueensa – nämä seitsemän pelaajaa myynnissä!
- Englannin ex-maajoukkuemies siirtyy yllättävään osoitteeseen
- ESPN: Tottenham on pulittamassa jättisumman brassipelaajasta
- Guardian: Manchester United haluaa houkutella Elliot Andersonin riveihinsä – Nottingham Forest asetti valtavan hintalapun
- Romano: Manchester United kiinnostunut West Hamin pelaajasta – hintalappu lähes sata miljoonaa euroa
- Liverpoolin pitkäaikainen hyökkääjä: ura ohi 31-vuotiaana – siirtyy muotimaailmaan
- Manchester City räjäyttämässä joukkueensa – nämä seitsemän pelaajaa myynnissä!
- Lähde: Darwin Núñez haluaa palata Valioliigaan – tämä seura toiveena!
- Guardian: Manchester United haluaa houkutella Elliot Andersonin riveihinsä – Nottingham Forest asetti valtavan hintalapun
- ESPN: Tottenham on pulittamassa jättisumman brassipelaajasta
- Romano: Manchester United kiinnostunut West Hamin pelaajasta – hintalappu lähes sata miljoonaa euroa
- The Athletic: Manchester United valmistelee todellista yllätyshankintaa tolppien väliin!
- Englannin ex-maajoukkuemies siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Marc Cucurella: siirtosaagassa jysähti iso käänne!
- Valioliiga-legenda sai potkut kasvattajaseurastaan – olisiko tässä Arne Slotin tuleva kohde?