Manchester Unitedin voitolle keskiviikkona Bayern Münchenin vieraana on tarjolla vedonlyönnissä jopa yli kymmenen kipuavia kertoimia. Onko tässä sitten riskin ottamisen paikka, on toinen asia.

Bayern München on selvä suosikki kotikentällään. Se on sitä kauden tulosten, kauden esitysten ja myös joukkueitten ensimmäisen kohtaamisen valossa. ManUlle ei myöskään riitä pelkkä puolustaminen, sillä 0-0:kin vie Bayernin jatkoon.

ManU-manageri David Moyes tuskin kuitenkaan lähtee hakemaan pakollista vierasmaalia mitenkään yltiöpäisesti. Varpaansa loukanneen Wayne Rooneyn pelaaminen puudutuspiikin avulla on hyvä uutinen ManUlle, sillä Rooney on pelaaja, joka voi ratkaista ottelun yhdellä suorituksella – eikä sen tarvitse tulla ensimmäisellä minuutilla, vaan aikaa on 90 minuuttia ja rapiat päälle.

– Hän pelaa, olen sataprosenttisen varma ja valmis lyömään asiasta vetoa iso tuopin, Bayern-luotsi Pep Guardiola sanoi BBC:n mukaan.

– Hän on yksi parhaista näkemistäni pelaajista ja suuret pelaajat eivät halua jättää tällaisia otteluita väliin.

Bayern on kuitenkin suosikki, siitä ei pääse mihinkään. Tällä tasolla mikään ei ole kuitenkaan varmaa ja ohipelit Bayernista – tulosvedoissa kotijoukkueen jättäminen maaleitta – eivät ole täysin hatusta vedettyjä ja tarjolla olevat kertoimet ainakin muhkeita.