BBC:n tietojen mukaan Liverpool ja AC Milan ovat päässeet sopuun Mario Balotellin siirtosummasta. 24-vuotiaan Italian maajoukkuepelaajan siirtokorvauksen uskotaan sijoittuvan 20 miljoonan euron paikkeille.

Liverpool-manageri Brendan Rodgers kaipaa vahvistusta hyökkäykseensä Luis Suárezin siirryttyä Barcelonaan. Sopimusneuvottelut ovat vielä henkilökohtaisia ehtoja vailla kesken, mutta Balotelli ehti jo hyvästellä Italian.

– Mario Balotelli lähti Milanello’n urheilukeskuksesta 13:30 paikallista aikaa hyvästeltyään ensin joukkuetoverinsa, Milan kertoi seuran verkkosivuilla julkaisemassaan lausunnossa.

Balotelli siirtyi Milaniin viime kesänä Manchester Citystä. Hyökkääjä teki viime kaudella kaikki kilpailut mukaan lukien 30 maalia 54 pelaamassaan ottelussa.

Cityssä pelatessaan Balotelli ajautui otsikoihin useista kentän ulkopuolisista asioista. Italialainen ajautui myös harjoituksissa käsirysyyn sinipaitojen silloisen managerin Roberto Mancinin kanssa.

Toimittajan sana

Balotellin siirto olisi Rodgersilta riskialtis valinta. Hyökkääjän maalivainu tiedetään, mutta italialaisen peliesitykset ovat usein ailahdelleet mielialan mukaan.

Balotellin itsekäs luonne saattaa vaikuttaa myös pahimmillaan Liverpoolin joukkuehenkeen, johtuen miehen suuresta egosta. Parhaimmassa tapauksessa Rodgers onnistuu pitämään italialaisen henkisen puolen kurissa ja Liverpool saa loistavan maalintekijän useamman vuoden ajaksi.