Southampton on ilmoittanut verkkosivuillaan tehneensä neljän vuoden jatkosopimuksen keskikenttäpelaajansa Steven Davisin kanssa. Uusi sopimus pitää 29-vuotiaan pohjoisirlantilaisen Saints-paidassa vuoteen 2018 saakka.

– Olen nauttinut saapumisestani saakka täällä pelaamisesta ja seura kehittyy jatkuvasti. On jännittävää nähdä mihin saakka voimme tulevina vuosina yhdessä edetä.

– Olemme saaneet hyvän alun ja haluamme jatkaa samaa rataa, sillä kukaan ei halua jäädä tähän. Haluan voittaa pokaaleja ja parantaa jatkuvasti sarjasijoitustamme. Uskon pystyväni siihen tässä seurassa.

Davis saapui Southamptoniin kesällä 2012 seuran noustua takaisin Valioliigaan. Keskikenttäpelaaja on edustanut Saintsia yli 80 ottelussa ja tehnyt kuusi maalia.

Toimittajan sana

Davisin jatkosopimus on hyvä kiinnitys Southamptonilta. Keskikenttäpelaaja tuo hyvin kokemusta Saintsin muuten nuoreen rinkiin.

Myös maajoukkuepelin eteenpäin kokoajan menevässä Pohjois-Irlannin ryhmässä ovat plussaa Davisille. Suomen lohkossa pelaavalla maalla on tällä hetkellä ensimmäiset kolme ottelua voitettuaan loistomahdollisuus selviytyä vuoden 2016 EM-turnaukseen.