Brendan Rodgers myöntää, ettei pohjoisirlantilaisen työ Liverpoolin managerina ole enää turvattu. Reds kärsi sunnuntaina kolmannen perättäisen tappionsa Valioliigassa hävittyään 3-1-lukemin sarjan häntäpäässä majailevalle Crystal Palacelle. Eagles oli voittanut viimeksi syyskuun lopulla.

– En ole niin itsevarma, että uskoisin työni kestävän mitä vain. Managerina täytyy voittaa otteluita ja saada pisteitä. Ensimmäisenä kautenani pelasimme hyvin, muttemme saaneet tuloksia, Rodgers kommentoi The Guardianille.

– Yritän vain tehdä parhaani ja se on kehittänyt seuraamme. Nyt minun täytyy taistella kovemmin ja ottaa vastuu työstäni. Kaikki paineet kasaantuvat managerina minun niskaani.

Rodgersin mielestä Liverpoolin tämän päivän esitys ei ollut lähelläkään joukkueen omaa tasoa.

– Se oli pettymys. Hyvästä alusta huolimatta ei lähelläkään odotusarvoja. Näitte tänään joukkueen heikollla itseluottamuksella. Meidän täytyy löytää pian ratkaisu ongelmaamme.

Rodgersin uskoo, ettei Mile Jedinakin 3-1-maalia edeltänyt tilanne ollut vapaapotkun paikka.

– Mielestäni se ei ollut vapaapotkun paikka. Molemmat pitivät kiinni toistensa paidoista. Se oli kuitenkin hieno vapaapotku.

Liverpool kohtaa seuraavaksi Mestarien liigassa keskiviikkona vieraskentällä Ludogoretsin. Reds kaatoi bulgarialaisseuran syyskuussa Anfieldillä lukemin 2-1.

Tekstiä muutettu 23.11.2014 kello 21:52, Rodgersin kansalaisuus korjattu oikeaksi.