Valioliiga jatkui jälleen maajoukkuetauon jälkeen. Hämmennystä aiheutti mm. Hullin Gastón Ramírezin punainen kortti – varsinkin siihen nähden, että Arsenalin Jack Wilshere selvisi ilman punaista korttia puskettuaan tarkoituksellisesti Man Unitedin Marouane Fellainia leukaan.

QPR ainut voitoton joukkue vieraskentällä

Ennen viikonlopun kierrosta Valioliigassa oli vielä kolme joukkuetta, jonka vierasvoittojen sarake näytti nollaa. Burnley onnistui ottamaan jo toisen voiton peräjälkeen, kun Sean Dychen miehistö kaatoi Britannia Stadiumilla Stoken 1-2-lukemin. Burnleyn sankariksi nousi Danny Ings, joka viimeisteli joukkueensa molemmat maalit.

Myös Man United onnistui voittamaan ensimmäistä kertaa vieraskentällä. Joukkueen nuori puolustuslinja oli hätää kärsimässä ensimmäisellä puoliajalla. Maali pysyi koskemattomana ainoastaan David de Gean hyvien otteiden seurauksena. Arsenalilta ei maalinteko tuntunut luonnistuvan – paitsi hyvin epäonnekkaasti omaan maaliin. Kieran Gibbs oli epäonnen soturi. Wayne Rooney viimeisteli 0-2-lukemat vastahyökkäyksen päätteeksi viittä minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Kotijoukkueen Olivier Giroud kavensi 1-2-loppulukemat todella upealla laukauksella.

QPR on siis nyt ainut joukkue, joka ei ole voittanut vierasottelua tällä kaudella. Hyvin kuvaavaa on se, että joukkue putosi Valioliigan jumboksi Burnleyn voittaessa vieraskentällä.

Gastón Ramírez vs. Jack Wilshere

Ramírez ajettiin kentältä hyvin epäselvän näköisen tilanteen jälkeen ottelussa Tottenhamia vastaan. Southamptonista lainalla Hullissa pelaava Ramírez kaatui pallontavoittelutilanteen jälkeen. Spurs-puolustaja Jan Vertonghen tönäisi kevyesti jalallaan kentän pinnassa ollutta Ramírezia, jonka jälkeen Ramírez näytti suivaantuneena potkaisevan Vertonghenia hyvin kevyesti. Vertonghen ylireagoi tilanteessa, mikä lopulta saattoi aiheuttaa punaisen kortin. Erotuomari Craig Pawson ei nähnyt tilannetta, vaan teki päätöksensä avustavien tuomareiden näkemysten perusteella. Keltainen kortti olisi ollut riittävä tässä tapauksessa.

Arsenalin ja Man Unitedin välisessä ottelussa tunteet olivat pinnassa. Puolen tunnin pelin jälkeen nähtiin tilanne, jossa Unitedille vihellettiin vapaapotku Wilsheren rikottua Fellainia. Wilshere kritisoi tuomiota erotuomari Mike Deanille, jonka jälkeen Fellaini kävi suullisesti kuittaamassa Wilsherelle tilanteesta. Arsenal-pelaaja kävi tilanteessa huomattavilla ylikierroksilla ja puski päällään Fellainia leukaan Deanin valvovan silmän alla.

Dean otti molemmat osapuolet joukkueiden kapteenien kera puhutteluun, mutta Wilshere sai jatkaa kentällä. Deanin arviointikykyä on syytä kritisoida, sillä tahallinen päällä puskeminen toista pelaajaa kasvoihin ei yksinkertaisesti kuulu jalkapalloon. Rikkeiden ylikorostaminen on nykyään osa jalkapalloa ja onkin syytä miettiä, olisiko Wilshere saanut punaisen kortin, mikäli Fellaini olisi kaatunut tilanteessa maahan? Fellainin reagoinnilla tilanteeseen ei kuitenkaan pitäisi olla merkitystä nähdyn kaltaisissa episodeissa. Deanin arviointikyky yksinkertaisesti petti tällä kertaa.

Chelsea karkaa – Southamptonin voittoputki katkesi

Chelsea teki viikonloppuna sen, mikä oli odotettavissa. José Mourinhon miehistö kaatoi West Bromin helpohkosti 2-0-lukemin, ja repi piste-eron toisena olevaan Southamptoniin jo kuuteen pisteeseen. Kolmantena oleva Man City on kahdeksan pisteen päässä Blues-miehistöstä.

Southamptonilla on lähiviikkoina edessään todellinen testi. Ronald Koemanin miehistö kohtaa kolmessa seuraavassa ottelussa Man Cityn, Arsenalin ja Man Unitedin. Vaikeaa urakkaa lievittää se, että Southampton kohtaa molemmat Manchesterin joukkueet kotikentällään.

Chelsean johto Valioliigan piikissä saattaa hyvinkin kasvaa lähikierroksilla, sillä takana tulevien otteluohjelmat ovat Chelsean vastaavaa vaikeampia.