Hienon alkukauden jälkeen tyystin romahtanut Southampton joutuu lauantaiseen Everton-otteluun tukalista lähtökohdista. Saints-manageri Ronald Koeman on vahvistanut Dušan Tadićin puuttuvan ottelusta. Graziano Pellèn ja Steven Davisin pelaaminen ottelussa on myös epävarmaa.

Kolmikon lisäksi ottelusta ovat sivussa pelikieltojaan kärsivät Florin Gardoș, Victor Wanyama ja Morgan Schneiderlin.

Pellè on iskenyt Sotonille seitsemän Valioliiga-maalia kuluvalla kaudella. Tadić on puolestaan antanut kuusi maaliin johtanutta syöttöä Valioliigassa. Davis, Wanyama ja Schneiderlin kuuluvat myös Koemanin luottopelaajiin.

Galarasarayn keskikenttäpelaaja Wesley Sneijderia on yhdistetty tammikuun siirtoikkunassa Saintsin riveihin. Koeman kertoi lehdistötilaisuudessa olevansa kiinnostunut pelaajasta, mutta hollantilaisvalmentajan mukaan seuralla ei ole varaa hankintaan.

– Olen kiinnostunut Sneijderista. Emme pysty maksamaan hänelle riittävää palkkaa. Tiedän sen, sillä hänen agentti on myös minun agentti, Koeman kertoi.

Southampton on hävinnyt viisi ottelua perättäin kaikki kilpailut huomioiden. Edellinen voitto Valioliigassa on irronnut 8. marraskuuta Leicesterin kustannuksella.

Toimittajan sana

Southamptonin tapaus on hyvä esimerkki siitä, kuinka nopeasti asiat voivat muuttua jalkapallossa. Helpohkosta alkukauden otteluohjelmasta huolimatta joukkueen pelaaminen näytti syksyllä todella hyvältä. Nyt joukkueen hyvästä itseluottamuksesta ei ole enää tietoakaan.

Southamptonin kapea materiaali ei kestä mainittua määrää poissaoloja. On hyvin mahdollista, että tappioputki saa lauantaina jatkoa.