Manchester United on tehnyt tarjouksen Real Madridin luottotoppari Sergio Ramosista.

Sky Sportsin mukaan tarjous on suuruudeltaan 28,6 miljoonaa puntaa. Euroissa summa tekisi noin 40 miljoonaa euroa. Brittimediassa uskotaan, että siirto voisi toteutua.

Ramosin pesti päättyy vuonna 2017, eikä La Ligan jätti ole onnistunut neuvottelemaan jatkoa Ramosin kanssa.

Espanjalaismedian mukaan Ramos olisi seuranvaihtoon valmis, sillä hän kokee arvostuksensa jääneen turhan vähäiseksi seurassa. Esimerkiksi AS-lehti on kertonut Ramos toivoneen turhaan palkkansa nousevan kuudesta miljoonasta kymmeneen euroon.

Espanjalaismedian mukaan Ramos olisi viikko sitten tavannut valkopaitojen seurajohtoa.

– Kuunnelkaa tarjouksia minusta, oli luottotopparin viesti seurajohdolle.

Sevilla-taustainen Ramos on pelannut Madridissa vuodesta 2005 lähtien. 29-vuotias puolustaja on ollut jo pitkään avainpelaajia seurassa.