Mestarien liigan toinen kierros on takana. Tällä kertaa onnistumisia saatiin myös Valioliigaan.

Arsenal konttasi taas – tilanne hyvin tukala

Arsenalin jatkohaaveet kokivat kovan kolauksen lontoolaisten hävittyä kotonaan Olympiakosille. Tykkimiehet nousi ottelussa kahdesti tasoihin, mutta hävisi silti kreikkalaisseuralle lukemin 2-3. Etenkin toinen maali haki koomisuudessaan vertaistaan Konstantinos Fortounisin kulmapotkun livahdettua David Ospinan taakse. Kysymys kuuluukin miksi Arsène Wenger peluutti kakkosmaalivahtia näin tärkeässä ottelussa? Valinta oli kaikin puolin kummallinen.

Vain yksi joukkue on voittanut Mestarien liigassa alkulohkonsa hävittyään kaksi ensimmäistä otteluaan. Tämän tempun teki Panathinaikos kaudella 2008-2009. Jatkopaikan tavoittelua ei helpota se fakta, että Arsenal kohtaa seuraavalla kahdella kierroksella lohkon ykkössuosikin Bayern Münchenin. Saksalaisjätti on pieksenyt nämä Tykkimiehille hankalat vastustajat yhteismaalein 8-0. Joka tapauksessa pisteitä Bayernilta tarvitaan, jotta jatkohaaveet pysyisivät elossa.

Mourinhon heikko paluu Portoon

José Mourinho palasi 11 vuoden tauon jälkeen Portoon hakemaan Chelsealle tärkeää päänahkaa. Toisin kuitenkin kävi Portugalilaisseuran lähetettyä Bluesin kotiin pisteittä. Lontoolaisilla oli myös epäonnea Diego Costan kolautettua toisella jaksolla ylärimaan.

Tappio Portolle ei ollut Chelsean kannalta katastrofaalinen. G-lohko on kahden kierroksen jälkeen todella tasainen. Kiova ja Porto ovat vain pisteen Chelsea edessä. Maccabi Tel Aviv on kuitenkin niin selkeä heittopussi, että voitot israelilaisseurasta eivät riitä jatkoon. Voitot seuraavasta kahdesta ottelusta Kiovan Dynamoa vastaan takaisivat sen käytännössä varmasti.

Manchesterin seurat pitivät Valioliigan lipun korkealla – Englanti-Saksa 2-0

Sekä Manchester United että City saivat avattua onnekkaiden sattumien kautta voittotilinsä Mestarien liigassa. Molemmat olivat saksalaisvastustajiaan vastaan ensin maalin tappiolla. Unitedilta nähtiin Wolfsburgia vastaan seuran vanhoja aikoja muistuttava nousu. Ensin Juan Mata rankaisi avausjaksolla rangaistuspotkusta Daniel Caligiurin käsivirheestä. Myöhemmin Espanjalainen nousi toistamiseen esiin tarjoilemalla syötön Chris Smallingin voittomaaliin.

Citylle pisteet Borussia Mönchengladbachista irtosi useamman mutkan kautta. Avausjaksolla Joe Hart torjui rangaistuspotkun. Toisella puoliskolla Citizens tasoitti onnekkaalla tavalla Nicolás Otamendin laukauksen kimmottua Andreas Christensenin kautta isäntien verkkoon Itse voitto ratkesi lähellä lisäaikaa Agüeron ratkaistua itse hankkimastaan rangaistuspotkusta.

Manchesterin joukkueiden voitot eivät olleet tyylipuhtaita, mutta ne antoivat varoituksen Englannin seurojen iskukyvystä. Valioliigaseuroilta oli ehditty näkemään tämän vuoden turnauksessa paljon alisuorittamista. Keskiviikko osoitti, että Englanti ansaitsee edelleen paikkansa Mestarien liigassa.