Sunderland harkitsee BBC:n tietojen mukaan David Moyesia eilen eronneen Dick Advocaatin seuraajaksi. Advocaat jätti eilen Black Catsien päävalmentajan paikan Sunderlandin jäätyä kahdeksassa ensimmäisessä Valioliiga-ottelussaan ilman voittoa.

Evertonin ja Manchester Unitedin jälkeen Moyes on luotsannut La Ligassa Real Sociedadia. La Real on kuitenkin valahtanut kuluvalla kaudella putoamisviivan tuntumaan johtaen sarjan viimeisenä olevaa Granadaa vain kahdella pisteellä.

Vedonlyöntiltilastojen mukaan Sunderlandin ruoriin ovat vahviten ehdolla Sam Allardyce, Nigel Pearson ja Sean Dyche.

Peliurallaan Sunderlandissa pelannut Allardyce on valmentanut viimeisen 14 vuoden aikana Valioliigassa Boltonia, Newcastlea, Blackburnia ja West Hamia. Hammers ei jatkanut kesällä 60-vuotiaan luotsin sopimusta.

Pearson sai keväällä potkut Leicesteristä, vaikka seura voitti yhdeksästä viimeisestä ottelustaan seitsemän. Erottamiseen yhdistettiin englantilaisvalmentajan pojan osallisuus rasistisessa seksivideossa seuran thaimaalaisomistajien kotimaassa.

Dyche nosti Burnleyn kaudella 2013-2014 Valioliigaan, mutta putosi keväällä takaisin Mestaruussarjaan. Sunderland toivoo voivansa nimetä uuden valmentajansa ennen joukkueen seuraavaa ottelua West Bromwichia vastaan.