Viikonloppuna on edessä erityisen mielenkiintoinen kierros. Tiedossa on muun muassa kärkikamppailu ja Lontoon derby. Paukuttaako Leicesterin Jamie Vardy ennätyslukemat uusiksi?

Southampton hakee ryöstöä siipirikkoiselta Manchester Cityltä

Keskiviikon Mestarien liigan ottelu kävi Manchester Citylle kalliiksi. Vielä tappiota pahempi takaisku oli ykkösvahti Joe Hartin loukkaantuminen. Kakkoskassari Willy Caballero on pelannut kuluvalla kaudella vasta yhdessä Valioliiga-ottelussa, mikä saattaa lauantaina näkyä.

Hartin lisäksi sivussa on myös kolme avauksen puolustajaa Pablo Zabaleta, Vincent Kompany ja Eliaquim Mangala. Kapteeni Kompanyn puuttuminen kahdesta edellisestä ottelusta on johtanut perättäisiin tappioihin Juventusta ja Liverpoolia vastaan. Keskikentältä sivussa on mahdollisesti edelleen pelintekijä David Silva.

Viime lauantain kotitappiosta Liverpoolille ainoa positiivinen asia oli Sergio Agüeron paluu. Oli tärkeää, että taitava argentiinalaiskärki pääsi maalaamaan heti loukkaantumisen jälkeen. Agüeron merkitys maalinteossa on suuri. Citizens jäi argentiinalaisen poissaolon aikana kahdesti nollille.

Southampton kärsi viime kierroksella yllättäen kotonaan tappion Stokelle. Eteläenglantilaistet kokivat myös toisen menetyksen. Ykköshyökkääjä Graziano Pellèn varoitustili täyttyi, eikä italialainen ole käytössä Etihadilla. Pellè on kuudella osumallaan Saintsin paras maalintekijä.

Italialaisen lisäksi poissaoloja ei juuri Jay Rodriguezia lukuunottamatta ole. Pellèn kärjessä korvaa todennäköisesti Shane Long. Toisin kuin kohdehyökkääjänä vahva italialainen, Long on nopea vastaiskupelaaja. Cityn hallitessa pallollisesti irlantilaisen panos voi olla tärkeä. Oikea-aikainen murtautuminen oikeassa paikasssa saattaa tuoda tärkeän osuman.

Southamptonin kohdalla pisteitä on tuonut tiivis puolustuspeli. Eteläenglantilaiset ovat päästäneet viimeisessä kolmessa ottelussa vain yhden maalin. Toppari-kaksikko José Fonte ja Virgil van Dijk ovat siivonneet pallot tehokkaasti omalta alueelta. Van Dijkillä purkupalloja on ollut lähes kahdeksan ottelua kohden.

City on hyökkäysmateriaaliltaan Southamptonia huomattavasti vahvempi, mutta alakerran työskentely on arvoitus. Voittoprosentti ilman Kompanya on heikohko ja johtajan puuttuminen puolustuslinjasta antaa Saintsille mahdollisuuden yllätykseen. Viime kaudella City vei molemmat kohtaamiset nollapelillä. Riittääkö eteläenglantilaisten tulivoima tarvittavien maalien tekemiseen? Ei välttämättä.

Veikkaus: Saints saa mukaansa pisteen lukemin 1-1.

Vardy hakee ennätystä sarjan parasta puolustusta vastaan

Leicesterin Jamie Vardy on ollut syksyn kiistaton sensaatio. Kukaan ei olisi uskonut ennen kautta, että 28-vuotias englantilaishyökkääjä olisi marraskuun lopulla tässä tilanteessa. Vardyn on Manchester Unitedia vastaan mahdollisuus ohittaa punaisten entinen ykköspyssy Ruud van Nistelrooy ja nousta Valioliigan kaikkien aikojen pisimmän maaliputken haltijaksi.

Edellinen kohtaaminen Unitedin kanssa King Power Stadiumilla oli Vardylle ikimuistoinen. Hyökkääjä viimeisteli voittomaalin, kun Leicester kiri kahden maalin takaa 5-3-voittoon. Englantilaisen tilille kertyi samassa pelissä myös kaksi maalisyöttöä.

Ennen kauden alkua ei myöskään olisi voinut uskoa, että King Powerilla taisteltaisiin Valioliigan kärkipaikasta. Leicester nimittäin johtaa 13 kierroksen jälkeen Valioliigaa pisteen erolla Unitediin. Pelissä on siis Vardyn ennätyksen lisäksi koko sarjan kärkipaikka.

Vaikka Vardy Leicesterille onkin kymmeniä sarjapisteitä ratkaissut, on apua tullut myös muualta. Mainitaan tärkeimpänä Riyad Mahrez. Seitsemän osumaa ja kuusi maalisyöttöä takonut algerialaistaituri on ollut Vardylle korvaamaton tutkapari.

Myös loukkaantumiset ovat Leicesterin leirissä vähäisiä. Poissa United-pelistä on vain Matty James.

Unitedin viime pelejä on leimannut tehottumuus. Keskiviikkon Mestarien liigan ottelussa PSV Eindhovenia vastaan se korostui. Pallo ei uponnut verkkoon edes tyhjästä maalista ja jatkopaikka jäi saamatta. Louis van Gaalin puolustusvoittoista pelitapaa on myös kritisoitu tylsäksi.

Unitedin alakerta on ollut sarjan paras. Red Devils on päästänyt ensimmäiseen 13 peliin vain yhdeksän maalia, eli vähiten liigassa. Leicesterin kaltaista vastaisku-joukkuetta vsastaan tiivis puolustuspeli on valttia.

Puolustuspelin arvoa lisäävät Unitedin loukkaantumiset. Alakerrasta sivussa ovat olleet sekä Phil Jones että Luke Shaw. Keskikentältä puuttuu kolmikko Michael Carrick, Ander Herrera ja Antonio Valencia.

Hyökkäyspäässä tilanne näyttää synkältä. Anthony Martial on osunut viimeksi lokakuussa. Wayne Rooney marraskuun alussa. Kärkikaksikolta on ollut loukkaantumisvaivoja, mutta silti lisätehoja kaivattaisiin ripeästi. Syksyn paras maalintekijä on ollut neljästi osunut keskikenttäpelaaja Juan Mata.

Vardyn ennätyksen sinetöiminen on vaatii nyt sarjan kovimman puolustuslinjan ohittamisen. Kysymys kuuluu hakeeko Leicester enemmän hyökkääjälleen ennätystä vai voittoa? Liikaa yhden pelaajan kautta pelaaminen ei välttämättä toimi Unitedin alakertaa vastaan. Red Devilsin järjestelmällinen pallonhallinta ei myöskään tarjoa juurikaan mahdollisuuksia Vardylle ja Leicesterille vahvoihin vastaiskuihin.

Veikkaus: United voittaa 0-1.

Sytyttääkö derby Chelsean

Sunnuntain huippukamppailuna nähdään Lontoon derby Tottenhamin ja Chelsean välillä. Kiistakumppanit kohtasivat edellisen kerran White Hart Lanella vuoden ensimmäisenä päivänä. Tuolloin Harry Kane johdatti kahdella osumallaan Spursin 5-3-voittoon. Vireensä puolesta Tottenham on myös nyt suosikki.

Tottenham on ollut avauskierroksen United-tappion jälkeen voittamaton Valioliigassa. Kuusi tasapeliä ja kuusi voittoa. Kotikentällä täydet pisteet on irronnut videstä viimeisestä pelistä.

Perusta menestyksekkääseen syksyyn on ollut hyvä puolustuspeli. Spurs on päästänyt koko kauden aikana vain 11 maalia. Maalivahti Hugo Lloris’n lisäksi vahva tukija alakerralle on ollut keskikentän pohja. Eric Dier ja Dele Alli ovat tehneet oikea-aikaisilla taklauksillaan vastustajien hyökkäykset tyhjiksi. 19-vuotias Alli on Spursin harmiksi sunnuntaina pelikiellossa.

Hyökkäyspäässä Kane löysi muutama kierros sitten kadonneen vireensä. Tahti edellisissä otteluissa onkin ollut hurja. Englantilaishyökkääjä on takonut viimeiseen kuuteen otteluun kaikki kilpailut huomioiden peräti yhdeksän maalia.

Chelsean synkkä alkukausi on saanut tällä viikolla hieman valoa tunnelin päähän. Voitot Norwichin ja Maccabi tel Avivin tasoisista joukkueista eivät vielä kaikkea kerro, mutta ovat ainakin omiaan pönkittämään putoamisviivan tuntumaan vajonneiden mestarien itseluottamusta.

Chelsea ei selvinnyt Maccabiakaan vastaan takaiskuitta. Kapteeni John Terry loukkaantui jouduttuaan rajun taklauksen kohteeksi. Spursia vastaan tilalla nähdään todennäköisesti nuori Kurt Zouma. Sivussa ovat myös Ramires ja ykkösvahti Thibaut Courtois.

Norwichia vastaan tärkeää oli, että Diego Costa onnistui maalinteossa. Viime kaudella eniten osumia Bluesissa tehneen hyökkääjän tehottomuus on hämmästyttänyt. Chelsea on jopa harkinnut siirtyvänsä tammikuussa hyökkääjämarkkinoille korvatakseen vain kolmesti osuneen hyökkääjän. Jospa espanjalainen löytäisi lauantain maalin myötä taas kuntonsa.

Tottenham on kotonaan lievä suosikki, mutta Chelseaa ei pidä aliarvioida. José Mourinhon ryhmästä löytyy paljon käyttämätöntä potentiaalia ja alisuorittaminen ei jatku ikuisesti. Molempien tiiviis puolustuspeli takaa vähämaalisuuden. Paikallisvastustaja voi olla juuri se tarvittava tekijä sytyttämään Bluesin eloon. Sama kävi Arsenalia vastaan.

Veikkaus: Chelsea yllättää ja hakee vieraspisteet lukemin 1-2.

Valioliigan kierros 14

Lauantai

Aston VIlla-Watford klo 17:00
Bournemouth-Everton klo 17:00
Crystal Palace-Newcastle klo 17:00
Manchester City-Southampton klo 17:00
Sunderland-Stoke klo 17:00
Leicester-Manchester United klo 19:30

Sunnuntai

Tottenham-Chelsea klo 14:00
West Ham-West Bromwich klo 16:05
Liverpool-Swansea klo 18:15
Norwich-Arsenal klo 18:15