Valioliiga-kausi 2015-16 on saavuttanut lähes puolivälin. Valioliiga-joukkueet käyttivät kesän siirtoikkunan aikana ennätyksellisen paljon rahaa pelaajahankintoihin (uutinen). Kaikki hankinnat eivät ole kuitenkaan onnistuneet odotusten mukaisesti. Päätimme listata näistä viisi epäonnistuneinta hankintaa.

5. Salomón Rondón, West Bromwich

West Bromwichin olisi syytä kiinnittää enemmän huomiota hyökkääjähankintoihinsa tulevaisuudessa. Viime kaudella ennätyssummalla seuraan hankittu Brown Ideye floppasi pahasti. Samaa voisi sanoa niin ikään ennätyssummalla hankitusta Salomón Rondonista. Paljon vastuuta saanut hyökkääjä on tehnyt ainoastaan kolme Valioliiga-maalia kuluvalla kaudella.

Rondon teki Zenitissä 0,94 maalia 90:ää pelattua minuuttia kohden, West Bromissa vastaava lukema on ollut 0,21. Lähes 16,5 miljoonaa euroa maksanut hyökkääjä on ollut epäonnistunut hankinta odotusarvoihin nähden. Heikon syyskauden summasi Bournemouthia vastaan otettu ulosajo väkivaltaisen käytöksen seurauksena.

LONDON, ENGLAND - NOVEMBER 29:  Salomon Rondon of West Bromwich Albion reacts after a miss during the Barclays Premier League match between West Ham United and West Bromwich Albion at Boleyn Ground on November 29, 2015 in London, England.  (Photo by Christopher Lee/Getty Images)
Kuva: Getty Images

4. Roberto Firmino, Liverpool

Lähes 39 miljoonaa euroa kustantanut Roberto Firmino esiintyi erinomaisesti marraskuussa Manchester Cityä vastaan. Muutoin herran esiintymisille ei voi juurikaan kehuja antaa. Brassi on ollut kaukana Hoffenheim-vuosien tasostaan.

Useamman näkemyksen mukaan Liverpool maksoi Firminosta ylihintaa jo ostovaiheessa. Syyskauden heikot esiintymiset vahvistavat tätä näkemystä. Firminon kuukauden sivussa pitänyt selkävamma ei riitä perusteluksi heikoille esityksille. Siirto on ollut toistaiseksi iso pettymys.

during the Capital One Cup Fourth Round match between Liverpool and AFC Bournemouth at Anfield on October 28, 2015 in Liverpool, England.
Kuva: Getty Images

3. Florian Thauvin, Newcastle

17,5 miljoonan euron ostos on Newcastlen kokoiselta seuralta iso sijoitus. Steve McClaren ja Magpies eivät ole saaneet Florian Thauvinista käytännössä minkäänlaista vastinetta rahoilleen. Yksi osuma Liigacupin ottelussa ei ole sitä, mitä seura odotti ranskalaispelaajalta.

Thauvin on saanut näyttöpaikan muutamaan otteeseen avauskokoonpanossa, mutta muutoin ranskalainen on kirjauttanut tililleen lähinnä jämäminuutteja. Thauvin on vasta 22-vuotias pelaaja, mutta häneltä voidaan odottaa paljon nähtyä parempaa tekemistä. Päävalmentaja McClaren kerkesikin jo huomauttamaan, ettei Thauvinia pidä tuomita vielä näin aikaisessa vaiheessa (uutinen).

NEWCASTLE UPON TYNE, ENGLAND - AUGUST 29:  Florian Thauvin of Newcastle United shoots at goal during the Barclays Premier League match between Newcastle United and Arsenal at St James' Park on August 29, 2015 in Newcastle upon Tyne, England.  (Photo by Dean Mouhtaropoulos/Getty Images)
Kuva: Getty Images

2. Memphis Depay, Manchester United

Lupaava alku kääntyi nopeasti penkkikomennukseen Memphis Depayn osalta. Manchester United maksoi PSV:lle yli 26 miljoonan euron korvauksen upean edelliskauden pelanneesta Depaysta. Hollantilainen on toki vasta 21-vuotias pelaaja, joka pelaa ensimmäistä kauttaan Euroopan top 5 -sarjoissa. Odotusarvoihin nähden Depayn kausi on kuitenkin ollut pahasti alavireinen.

Kaksi maalia 13:ssa Valioliiga-ottelussa on heikko suoritus. Viime kaudella Depay iski 22 maalia Eredivisiessä PSV:lle. Hollantilainen on näyttänyt kentällä toisinaan ylimieliseltä ja haluttomalta. Depay on Unitedilta ehdottomasti sijoitus tulevaisuuteen – nöyryyttä ja vahvempia esityksiä voidaan silti vaatia jatkossa enemmän.

Manchester United FC v VfL Wolfsburg - UEFA Champions League
Kuva: Getty Images

1. Radamel Falcao, Chelsea

Kyse on toki ainoastaan lainasiirrosta, mutta täysin epäonnistuneesta sellaisesta. Radamel Falcaon ura on säälittävän jyrkässä syöksylaskussa. Viime kaudella kolumbialaiskärki kokeili siipiään Manchester Unitedissa heikoin tehoin. Kuluva kausi Chelseassa on sujunut edelliskauttakin heikommin. Hyökkääjä on toki kärsinyt viime aikoina loukkaantumisista, mutta tämä ei juurikaan kaunistele faktoja.

Falcao on pelannut Valioliigassa syyskauden aikana ainoastaan 214 minuuttia, jonka aikana hyökkääjä on onnistunut maalinteossa kertaalleen. Chelsea pulitti Falcaon lainasopimuksesta lähes kahdeksan miljoonan euron korvauksen AS Monacolle. Palkkakustannukset mukaan lukien Falcao on ollut Chelsealle kallis floppi. Kolumbialaisen uskotaankin vaihtavan maisemaa jo tammikuun aikana.

xxxx during the Barclays Premier League match between Chelsea and Southampton at Stamford Bridge on October 3, 2015 in London, United Kingdom.
Kuva: Getty Images

Siirtokorvaukset Transfermarktin mukaan.