Tiistai-iltana Valioliiga miteltiin paremmuudesta viidellä stadionilla.

Sarjajumbo Aston Villa isännöi Villa Parkilla Evertonia. Vierailijat siirtyivät ottelussa 0-1-johtoon jo ottelun viidennellä minuutilla, kun Ramiro Funes Mori onnistui maalinteossa. Noin puolen tunnin kohdalla Toffeet siirtyivät ottelussa kahden maalin karkumatkalle Aaron Lennonin osumalla. Kun ottelua oli pelattu tunti, peli viimeistään sai sinettinsä, kun Romelu Lukaku siirsi vierailijat 0-3-johtoon. Isännät kaunistelivat numeroita vielä kymmenisen minuuttia ennen loppua Rudy Gesteden osumalla. Pisteet liverpoolilaisille 1-3-voitolla.

Dean Courtilla Bournemouthin vieraaksi asteli epätasaisessa vireessä oleva Southampton. Saintsin ilo jäi myös tänään lyheksi, sillä sarjanousija kaivoi ottelusta 2-0-voiton. Steve Cook ja Benik Afobe iskivät maalin mieheen.

Sarjajohdossa viilettävä Leicester sai vieraita Birminghamin suunnalta, kun West Brom saapui King Power Stadiumille. Ottelu alkoi isäntien kannalta murheellisesti, sillä West Brom siirtyi ottelussa 0-1-johtoon José Salomón Rondónin osumalla, kun peliä oli takana reilut kymmenisen minuuttia.

20 minuuttia myöhemmin oli Leicesterin vuoro juhlia Danny Drinkwaterin tasottaessa ottelun. Vielä aivan ensimmäisen lisäajan lopulla isännät osuivat toistamiseen. Tällä kertaa yleisöä pääsi huudattamaan Andy King.

Isäntien ilo jäi kuitenkin puoliajalle. Craig Gardner pommitti ottelun viimeisen ja samalla tasoitukseksi jääneen osuman, kun toinen puolisko ehti vanheta viitisen minuuttia.

Nousuvireessä oleva Chelsea matkasi Carrow Roadille haastamaan putoamistaistelussa olevan Norwichin. Kanarialinnuilla todettiin siipirikko heti ottelun avausminuutilla Kenedyn viedessä vierailijat johtoon. Chelsea osui toistamiseen ensimmäisen puoliajan lopulla Diego Costan toimesta. Tauolle siirryttiin 0-2-lukemissa. Norwich sai toisella puoliskolla pienimuotoisen kirin päälle. Nathan Redmond pääsi huudattamaan kotiyleisöään peliä ollessa jäljellä parisenkymmentä minuuttia. Maali jäi kuitenkin ainoastaan lohdutukseksi, ja täydet kolme pistettä päätyivät Lontooseen.

Stadium of Lightilla niin ikään putoamiskurituksessa oleva Sunderland isännöi Crystal Palacea, joka ei myöskään ole viime aikoina juurikaan väläytellyt. Isännät siirtyivät kotiyleisönsä iloksi ottelussa 1-0-johtoon, kun peliä oli takana 36 minuuttia. Maalintekijäksi merkattiin Dame N’Doye. Black Catsin johto kesti aina tunnin tietämille, kunnes tapahtui synkkä seitsenminuuttinen. Ensin Connor Wickham toi vierailijat tasoihin, ja hetkeä myöhemmin sama mies vei joukkueensa johtoon. Ottelun loppuhetkille asti näytti siltä, että Palace ottelun nimiinsä tulisi viemään. Fabio Borini oli kuitenkin eri mieltä, ja pelasti lisäajan kynnyksellä Sunderlandille yhden pisteen tekemällään maalilla.

Valioliiga tiistaina

Aston Villa-Everton 1-3 (0-2)

0-1 Ramiro Funes Mori (5.)
0-2 Aaron Lennon (30.)
0-3 Romelu Lukaku (60.)
1-3 Rudy Gestede (79.)

Bournemouth-Southampton 2-0 (1-0)

1-0 Steve Cook (31.)
2-0 Benik Afobe (79.)

Leicester-West Bromwich 2-2 (2-1)

0-1 José Salomón Rondón (5.)
1-1 Danny Drinkwater (30.)
2-1 Andy Kings (45+1)
2-2 Craig Gardner (50.)

Norwich-Chelsea 1-2 (0-2)

0-1 Kenedy (1.)
0-2 Diego Costa (45+1)
1-2 Nathan Redmond (68.)

Sunderland-Crystal Palace 2-2 (1-0)

1-0 Dame N’Doye (36.)
1-1 Connor Wickham (61.)
1-2 Connor Wickham (67.)
2-2 Fabio Borini (90.)