Arséne Wengerin ajan Arsenalin managerina on päätyttävä tämän kauden jälkeen. Wengerille tulisi elokuussa täyteen 20 vuotta Arsenalin managerina. Seura ei ole kuitenkaan voittanut Valioliigan mestaruutta 12 vuoteen, mikä on jo yksinään riittävä syy Wengerin aikakauden päättämiselle. Joko Wengerin olisi itse erottava tai seuran päättäjien olisi luovuttava Wengerin palveluksista.

Wenger myönsi eilisen 1-1-tasurin jälkeen, että mestaruusjuna on karannut taas Tykkimiehiltä. Arsenal ei ole viimeiseen 10 kauteen yltänyt edes kahden parhaan joukkoon Valioliigassa. Viimeisten vuosien sijoitukset ovat: 4., 4., 3., 4., 3., 4., 3., 4., 4. ja 3. Selitykset eivät auta – numerot puhuvat puolestaan.

Kuutena viime kautena Arsenal ei ole yltänyt Mestarien liigassa edes neljännesvälieriin. Tulosurheilussa Wengerin ja Arsenalin kannattajien selitykset käyvät vähiin.

Arséne Wenger on jättänyt jälkensä brittifutiksen kulttuurin yhtenä suurimmista kehittäjistä. Hän on uudistanut harjoittelukulttuuria sekä pelaajien juoma- ja ruokatottumuksia. Wenger on puskenut useita nuoria pelaajia läpi Arsenalin edustusjoukkueeseen sekä pitänyt joukkueen tasaisesti neljän parhaan joukossa, vaikka seura ei tarjonnut paljon rahaa siirtoihin stadionmuuton jälkeen. Lisäksi Wenger vaikuttaa olevan mukava ihminen ja herrasmies.

Ranskalainen ei ole kuitenkaan saanut nostettua Arsenalin pelaamista seuraavalle tasolle, vaikka (varsinkin viime kausina) siihen olisi ollut rahkeet.

Huolestuttavinta on, että Wenger ei ole paikannut lukuisia epäkohtia, joista kaikki muut paitsi mies itse tuntuvat valittavan. Joukkueelta on puuttunut huippuluokan keskushyökkääjä sekä puolustava keskikenttäpelaaja. Myös keskuspuolustajaksi moni on kaivannut vahvaa, johtavaa ja tasaisesti pelaavaa huippupelaajaa.

Oliver Giroud, Danny Welbeck, Francis Coquelin, Santi Cazorla, Mikel Arteta, Per Mertesacker ja Laurent Koscielny tarjoavat kaikki osittain erittäin hyviä ominaisuuksia Arsenalin pelaamiseen, mutta kukaan heistä ei ole ollut riittävän hyvä.

Arsenalin kannattajat ovat tottuneet 2000-luvun alussa menestykseen ja voittaviin pelaajiin, joten heillä on oikeus vaatia seuraltaan palaamista absoluuttisille huipulle. Monet kaipaavat varmasti, ei niin kauan aikaa sitten, Thierry Henrya, Dennis Bergkampia, Cesc Fábregasia, Patrick Vieiraa, Sol Campbellia tai edes parhaassa vireessään pelaavaa Kolo Touréa nykyiseen joukkueeseen.

Wenger on halunnut selvästi myös uudistaa joukkueensa pelityyliä nopeasti ja suoraviivaisesti hyökänneestä 2000-luvun alun miehistöstä pallonhallintaan nojaavaan pelityyliin. Arsenalille on kuitenkin tullut usein seinä vastaan, jonka murtamiseen sillä ei ole ollut vaihtoehtoja.

Wengerin Arsenal on usein törmännyt matalalla puolustavia vastustajia vastaan. Viime vuosina Wenger on peluuttanut lontoolaisia välillä enemmän vastahyökkäyksiin perustuvalla pelityylillä, mutta se ei ole pystynyt voittamaan otteluita tasaisella tahdilla aikoihin. Välillä on näyttänyt, että Wenger on muuttunut tarpeeksi ja Tykkimiehet on nostamassa päätään, mutta sitten Arsenal on tehnyt taas ”arsenalit”, eli mokannut tärkeän ottelun.

Viimeinen syy sille, miksi Wengerin ajan on päätyttävä onkin, että hän ei ole saanut iskostettua pelaajiinsa paljon puhuttua voittamisen kulttuuria. Oli syynä pelien häviämiseen naiivi puolustaminen, erikoistilanteet tai vaihtoehto B:n puuttuminen, Arsenalin managerissa tai sen pelaajissa ei vaikuta olevan voittajamentaliteettia. Seura ei liiku eteenpäin.

Siksi Wengerin ajan on päätyttävä.