Kovan paineen ja kritiikin alla työskentelevä Evertonin manageri Roberto Martínez ymmärtää kannattajien protestoinnin, mutta haluaa, että häntä ei arvosteltaisi liian lyhyellä aikavälillä.

Taitava Toffees-miehistö on Valioliigassa vasta 11. sijalla ja viime viikonloppuna se putosi ulos FA Cupista, mutta espanjalaismanageri vetoaa aikaisempiin saaavutuksiinsa Evertonissa. Ensimmäisellä kaudellaan hän johti Evertonin seuran piste-ennätykseen Valioliigassa ja samalla Martínez on nuorentanut pelaajaryhmäänsä ikärakennetta tuntuvasti.

– Tutkiskelu on tervetullutta ja hyväksyttävää. Kannustan aina suuriin odotuksiin ja jalkapalloseurana meidän pitää haastaa joukkueita pokaaleista ja kärkinelikkoon sijoittumisesta, hän sanoi The Guardianille.

– Kun emme kamppaile näistä tavoitteista, on tutkiskelun paikka. Mutta tutkiskelua ei pitäisi tehdä viimeisen kahden tai kolmen kuukauden perusteella. Se pitäisi olla kolmen vuoden perusteella joukkueesta, jonka olemme luoneet yhteen.

Martínez ymmärtää kannattajien intohimon ja haluaa antaa viestin, että koko seura on tilanteessa yhdessä.

– Ensimmäisellä kaudella teimme piste-ennätyksen, viime kaudella olimme viimeinen brittiläinen seura, joka putosi Euroopasta ja tällä kaudella etenimme kaksiin välieriin. Olen valmis taistelemaan kovemmin kuin koskaan ennen, ja todennäköisesti lähempänä tien löytämistä pokaalista haastamiseen.

Lähde: The Guardian