Liverpoolin tuhti seitsemän pelaajan toppariosasto on kevenemässä. Steven Caulkerin laina päättyy muutaman päivän kuluttua, mutta myös Martin Skrtel on lähtökuopissa.

31-vuotiaan puolustajan agentti Karol Csonto kertoi pelaajan tilanteesta.

– Martin lähtee Liverpoolista 90 prosentin todennäköisyydellä, mutta sopimus (toiseen seuraan) on vielä kaukana, Csonto sanoi slovakialaiselle TV Markizalle ESPN:n mukaan.

– Besiktas on yksi Martinista kiinnostuneista seuroista. Emme ole vielä saavuttaneet tilannetta, että voisin vahvistaa Martinin siirtyvän sinne tai tänne.

Skrtel on pelannut Liverpoolissa tammikuusta 2008 lähtien. Päättyneellä kaudella vastuuta tuli osittain loukkaantumisten ja osittain nokkimisjärjestyksen takia vain 28 ottelussa, kun kaikki kilpailut otetaan huomioon.