Sadio Mané siirtyy Southamptonista Liverpooliin. Molemmat seurat vahvistivat tiedon verkkosivuillaan.

24-vuotias hyökkäyspään pelaaja allekirjoitti ”monivuotisen” sopimuksen. Tarkkaa pituutta ei kerrottu. Siirtosummastakaan ei hiiskuttu, mutta Southamptonin tiedotteen mukaan Mané on seuran historian kallein myynti.

Saintsin vihjeestä saa arviota, kuinka paljon Liverpool Manésta pulitti. Southampton myi kaksi vuotta sitten puolustaja Luke Shaw’n Manchester Unitediin arviolta 36 miljoonalla eurolla (noin 30 miljoonaa puntaa). Liverpoolin kalleimpia hankintoja ovat tähän asti olleet 35 miljoonan punnan Andy Carroll ja 32,5 miljoonan punnan Christian Benteke.

Mané on pelannut Valioliigassa vuodesta 2014, jolloin hän siirtyi Southamptoniin Red Bull Salzburgista. Nopea ja ketterä Mané pelasi viime kaudella yhtä vaille kaikki sarjaottelut. Tehoja syntyi 11 maalin ja kuuden maalisyötön verran. Senegalin maajoukkueessa Mané on iskenyt yhdeksän maalia 31 ottelussa.

Toimittajan sana

Mané on pelaaja, joka pystyy operoimaan laidoilla, kymppipaikalla ja tarvittaessa piikissäkin. Nopeusominaisuuksiensa puolesta hän voi olla erinomainen täsmähankinta Jürgen Kloppin nopeatempoiseen pelitapaan.

Viime kaudella Mané pelasi suurimmaksi osaksi Southamptonin 4-2-3-1-ryhmityksessä kymppipaikalla. Poolissa sillä paikalla viihtyivät viime kaudella eniten Roberto Firmino ja Adam Lallana. On toki ihan mahdollista, että Klopp näkee Manén enemmän laiturityyppinä. Vähän sellaisena, kuin Marco Reus ja Jakub Blaszczykowski aikoinaan Borussia Dortmundissa.