Tottenham Hotspur on kehottanut kannattajiaan välttämään pukeutumista seuran väreihin heidän matkustaessaan ensi viikon vierasotteluun Moskovaan. Fanipaitoja suositellaan käytettävän vain ottelun aikana CSKA Areenalla.

Tottenhamin ja CSKA:n välinen Mestarien liigan ottelu on ensimmäinen kohtaaminen englantilaisten ja venäläisten välillä EM-kisoissa nähtyjen väkivaltaisuuksien jälkeen. Kymmeniä englantilaisia loukkaantui ja yksi loukkaantuneista on yhä koomassa.

Ranskan väkivaltaisuuksissa venäläiskannattajat hyökkäsivät avoimesti englantilaisia vastaan sekä kadulla että maiden välisen ottelun jälkeen. Osa huligaaneista oli pukeutunut t-paitoihin, joissa luki CSKA ja Lokomotiv Moskova.

Torstaina Tottenham tiedotti, että sillä ei ole tietoa siitä, ovatko CSKA:n kannattajat suunnittelemassa samankaltaisia väkivaltaisuuksia ensi viikoksi.

Seuran lisäksi varovaisuuteen kehottaa Britannian ulkoministeriö. Useimmat matkatoimistot puolestaan eivät ole antaneet aihetta erityiseen varovaisuuteen. Moskovaan odotetaan matkustavan 250 Spurs-fania.

Spurs-kannattajien sihteeri Katrina Law kehotti faneja olemaan ottelussa valppaana:

– Kiinnittäkää huomiota henkilökohtaiseen turvallisuuteenne. On suositeltavaa, että ette pukeudu seuran väreihin ennen kuin olette päässeet stadionille sisälle. Liput ja bannerit ovat tervetulleita stadionille, mutta suosittelemme, että niitä ei esitellä avoimesti kaupungin keskustassa.

– Olemme aina huolissamme kannattajiemme turvallisuudesta. Sekä seura että ulkoministeriö ovat sanoneet, että Moskovaan matkustaminen on ok, ja he ovat ryhtyneet tarvittaviin varatoimiin taatakseen kannattajiemme turvallisuuden.

– Emme voi sanella, mitä yksittäiset matkustajat reissullaan saavat tehdä. Meidän pitää kuitenkin käyttäytyä kunnioittavasti, sillä olemme menossa jonkun toisen kaupunkiin. Historiallisilla monumenteilla on turha esitellä meidän lippuja, se suututtaa ihmisiä todella. Moskova on hieno kaupunki ja siihen kannattaa tutustua turistina. Ei kannata kuitenkaan pukeutua päästä varpaisiin valkoiseen ja siniseen, Law varoittelee.

Lähde: telegraph.co.uk