Burnleyn ja Watfordin välistä kaikkien aikojen ensimmäistä Valioliiga-ottelua käytiin varsin mitäänsanomattomana aina 39. peliminuutille asti. Sitten maalinteon aloitti Jeff Hendrick, joka puski maaliin Steven Defourin antaman kulmapotkun. Kulmapotku oli Burnleyn viides, ja maali Hendrickin ensimmäinen Valioliigassa.

Watford aloitti toisen puoliajan vahvasti. Se rakensi heti alkajaisiksi vaarallisen maalintekopaikan, joka johti kulmapotkuun. Étienne Capouen antama kulma ei johtanut kuitenkaan mihinkään.

Burnleyn kulmapotku puolestaan johti. Pallo palautui boxista takaisin kulman antaneelle Defourille, jonka keskitys löysi Michael Keanen. Keane puski uransa ensimmäisen Valioliiga-maalin ja lukemiksi 2-0.

Burnleyn kolmas osuma oli lähellä tunnin pelin kohdalla, mutta Watfordin maalivahti Heurelho Gomes torjui isäntien lähentely-yritykset.

Lukuisista erikoistilanteista huolimatta vierailijoista ei ollut kavennusmaalin tekijöiksi ja ottelu päättyi Burnleyn 2-0-voitton. Kolmen pisteen myötä Burnley nousi sarjataulukossa seitsemään pisteeseen ja sijalle 13.