Kesän EM-kisojen maalikuningas Antoine Griezmann on liitetty jo jonkin aikaa huhurintamalla Manchester Unitediin. ”Punaiset Paholaiset ” toivovat kaappaavansa Atlético Madridin kärkimiehen tulevana kesänä.

Independent-lehden mukaan huhut saivat uutta pontta siitä, että ranskalaishyökkääjä erotti äskettäin agenttinsa ja edustaa jatkossa itse itseään.

– Tästä lähtien toimin ilman agenttiani, mutta saan aina tarvittaessa neuvoja isältäni sekä mentoriltani Eric Olhatsilta, Griezmann totesi ranskalaiselle L’Equipe –lehdelle.

Lehti kertoo lisäksi, että Griezmann antoi kesällä rukkaset Paris Saint Germainille.

– Kyllä, he halusivat neuvotella EM-kisojen aikaan, mutta sanoin agentilleni, etten halunnut kuunnella. Sanoin, etten halua puhua Atléticosta enkä PSG:stä, vaan jäädä rauhassa Clairefontaineen Ranskan joukkueen majapaikkaan. Mutta tiedän heidän olleen aidosti kiinnostuneita, Griezmann sanoi Parisienille.

Toimittajan sana:

Griezmannin hankkiminen on helpommin sanottu kuin tehty. Miestä pidetään varsin uskollisena Atlético Madridin valmentaja Diego Simeonelle, joten hänen hankkimisensa saattaisi edellyttää myös ”Cholon” seuranvaihtoa.