Viime päivinä on puhuttu paljon West Hamin ja Chelsean välisessä Liigacup-ottelussa tapahtuneista väkivaltaisuuksista. Valitettavasti se ei jäänyt Liigacup-kierroksen ainoaksi järjestyshäiriöksi.

Manchesterin derbyssä osa Man Cityn kannattajista koki hyväksi ideaksi Old Traffordin wc-tilojen tuhoamisen. Yllä oleva video kertoo karua kieltä siitä, miten yksittäiset henkilöt potkivat posliinit säpäleiksi ja huutavat samalla ”City, City!”.

Cityn virallisen kannattajaryhmän sihteeri Kevin Parker tuomitsi teon.

– Kuulin, että jotain tapahtui. Kun kävelimme ulos, näin että poliisi ja järjestysmiehet estivät pääsyn yksiin wc-tiloihin, Parker sanoi Manchester Evening Newsille.

– Noin on tapahtunut monessa pelissä aiemminkin, myös Etihadilla. Mutta se ei puolusta tätä tekoa.

– Olen todella pettynyt, ja tätä on täysin mahdoton hyväksyä. Se antaa huonon kuvan seurasta ja meistä kannattajista.

– Luonnollisesti meitä kannattajia oli pelissä tavallista enemmän. Se nostaa todennäköisyyttä, että idiootit pääsevät käsiksi lippuihin ja käyttäytyvät huonosti.