Kuka vielä muistaa Rafael van der Vaartin? 33-vuotias hollantilainen pelaa tätä nykyä tanskalaisessa FC Midtjyllandissa.

Valioliigassa pelintekijä vaikutti vuosina 2010-12, kun hän pelasi Tottenhamissa. Van der Vaart on urallaan edustanut myös Ajaxia, HSV:tä, Real Madridia, Real Betisiä ja Hollannin maajoukkuetta. Nyt van der Vaart on valinnut tähdistöjoukkueen pelaajista, joiden kanssa hän on urallaan pelannut. Kentällinen on melko vakuuttavaa luettavaa.

Maalivahti: Edwin van der Sar

– Hänellä on kaikki. Hän oli hyvä jalalla, hän on pitkä, johtaja pukuhuoneessa. Harjoituksissa katsoin maalia ja mietin ”vau, mihin minun on vedettävä”, van der Vaart sanoi Sky Sportsin #One2Eleven-konseptin haastattelussa.

Oikea pakki: Sergio Ramos

– Se ei ole hänen paras pelipaikkansa, mutta sillä tontilla hän pelasi, kun minä olin Madridissa. Siihen aikaan hän oli 21- tai 22-vuotias. Muistan olleeni vaikuttunut hänen positiivisesta röyhkeydestään. Hän tiesi tasonsa.

Toppari: Jaap Stam

– En ole koskaan tavannut toista, joka on yhtä maanläheinen. Hän ei ollut se kaikkein lahjakkain, mutta hän oli valtavan vahva, kuin kone. Kaikki pelkäsivät häntä. Oli etuoikeus, että hän oli alakerrassa, koska jopa Zlatan Ibrahimovic vähän pelkäsi häntä.

Toppari: Cristian Chivu

– Pelasin hänen kanssaan Ajaxissa, kun olimme vielä molemmat nuoria. Hänellä oli todella hyvä kosketus. Oli sääli, että hänen piti lopettaa uransa.

Vasen pakki: Maxwell

– Marcelo muistuttaa pelityylinsä ansiosta paljon Roberto Carlosia. Lopulta valitsin kuitenkin Maxwellin, sillä hän on ehkä maailman mukavin kaveri. Hän ei puhunut paljon, mutta tapa, jolla hän pelasi, jalkapallo näytti helpolta.

Keskikentän keskusta: Luka Modric

– Kun pelasin hänen kanssaan Tottenhamissa, meillä oli yksi Euroopan parhaista joukkueista. Hän pelasi takanani. Oli todella helppoa pelata, sillä hän tiesi, miten pallo saadaan linjojen väliin. Kun hän lähti Madridiin, hän kysyi minulta, millaista siellä on. Vastasin, että hyvin vaikeaa. Kun nyt katsoo, mielestäni hän on Madridin tärkein pelaaja.

Keskikentän keskusta: Guti

– Hän ei aina ollut avauksessa. Mutta kun ajattelen, että minulla on hyvä pelikäsitys. Että näen syöttölinjoja, joita muut eivät näe. Siinä hän oli kuningas. Niin lahjakas.

Hyökkäävä keskikenttäpelaaja: Rafael van der Vaart

– Minun on laitettava itseni kymppipaikalle, kun katson tätä joukkuetta.

Oikea laitahyökkääjä: Cristiano Ronaldo

– Hän on todella mukava kaveri. Moni vihaa häntä, kun näkee hänet pelaamassa jalkapalloa. Kyse on asenteesta. Hän tarvitsee sitä ollakseen suuri pelaaja. Minulla oli hyvä suhde hänen kanssaan. Hän halusi pelata kanssani.

Vasen laitahyökkääjä: Arjen Robben

Gareth Bale? Minun on pidettävä hollantilaiset fanit iloisina! Robben on hämmästyttävä pelaaja, todella maanläheinen. On uskomatonta, mitä hän pystyy vielä tuossa iässä tekemään.

Keskushyökkääjä: Patrick Kluivert

– Pelasin niin monen huippuhyökkääjän kanssa. Zlatanin, Raúlin, (Ruud) van Nistelrooyn. Peter Crouch oli uskomaton! Patrick Kluivert oli minusta Hollannin selvästi paras hyökkääjä. Toki voi sanoa, että kentän ulkopuolella hän ei ollut se ammattimaisin kaveri, mutta hyökkääjänä tiedän kuinka vaikeaa on suojata palloa ja tehdä maaleja.