Southamptonin pelaaja-akatemiassa on kehittynyt viimeisten vuosien saatossa huikeita pelimiehiä. Sunnuntaina nousi esille jälleen yksi tulevaisuuden nimi: Josh Sims. 19-vuotias lupaus pelasi Valioliiga-debyytissään erinomaisesti ja pokkasi Man of the Match -palkinnon nimiinsä.

Päätimme listata Simsin debyytin kunniaksi viisi suurinta nimeä, jotka ovat nousseet Saints-akatemian kautta suuren yleisön tietouteen. Listauksessa on mukana vain aktiivipelaajia.

5. Alex Oxlade-Chamberlain, Arsenal

7-vuotiaana Southamptonin junioreihin liittynyt Alex Oxlade-Chamberlain tunnetaan nykyisin Arsenalin pelaajana. 23-vuotias keskikenttäpelaaja sai debyyttinsä Saintsin edustusjoukkueessa hieman yli kuusi vuotta sitten. Tuolloin hänestä tuli seurahistorian toiseksi nuorin edustusjoukkueessa pelannut pelaaja.

”AOC” siirtyi Arsenaliin elokuussa 2011 noin 13,8 miljoonan euron kaupassa. Oxlade-Chamberlainilla oli allaan hieno yhdeksän maalin kausi, joka johti Southamptonin Valioliiga-nousuun. Englantilaispelaaja on pelannut Tykkimiehissä tähän päivään mennessä 111 Valioliiga-ottelua.

4. Luke Shaw, Manchester United

Luke Shaw murtautui Southamptonin edustusjoukkueeseen kaudella 2012-13. Nuorukaisen nimi nousi nopeasti ihmisten huulille. Kahden edustusjoukkueessa vietetyn kauden jälkeen oli edessä siirto Manchester Unitediin. Red Devils maksoi Saints-kasvatista noin 37,5 miljoonan euron siirtokorvauksen.

8-vuotiaana Saintsin akatemiaan liittynyt Shaw loukkaantui vakavasti syyskuussa 2015. Laitapuolustajan jalasta löytyi kaksi murtumaa, ja Shaw oli pitkään sivussa kentiltä. 21-vuotias englantilainen lukeutui alkukaudesta José Mourinhon luottopelaajiin, mutta on ajautunut sittemmin penkille. Edellisestä avauskokoonpanon paikasta Valioliigassa on vierähtänyt kuukauden päivät.

3. Adam Lallana, Liverpool

Adam Lallana liittyi Saintsin akatemiaan 12-vuotiaana Bournemouthista. 28-vuotias keskikenttäpelaaja teki debyytin edustusjoukkueessa jo yli kymmenen vuotta sitten Liigacupin ottelussa. Lallana nousi Southamptonin mukana Ykkösliigasta aina Valioliigaan saakka.

Lallana siirtyi Liverpooliin kesällä 2014. Southampton kuittasi pelaajastaan noin 31 miljoonan euron siirtokorvauksen. Sittemmin Lallana on noussut Jürgen Kloppin luottopelaajaksi Liverpoolissa. Loukkaantuminen katkaisi 28-vuotiaan englantilaisen hienon syyskauden.

2. Theo Walcott, Arsenal

Theo Walcottin siirrosta Arsenaliin on aikaa jo pitkälti yli 10 vuotta. Walcott oli kaikkien aikojen nuorin Southamptonin edustusjoukkueessa esiintynyt pelaaja. Syyskuussa 2004 tapahtuneen debyytin aikana Walcott oli ainoastaan 15 vuoden ja 175 päivän ikäinen.

27-vuotias hyökkääjä on pelannut Arsenalissa 248 liigaottelua, joissa hän on tehnyt 61 maalia. Tykkimiehet maksoi Walcottista aikoinaan noin 10,5 miljoonaa euroa. Walcott on lukeutunut jo pitkään Englannin maajoukkueen vakiokasvoihin. Otteluita The Three Lionsissa hänelle on kertynyt 46.

1. Gareth Bale, Real Madrid

Vielä hetki sitten maailman kalleimman jalkapalloilijan titteliä yhdessä Cristiano Ronaldon kanssa kantanut Gareth Bale ei juurikaan esittelyitä kaipaa. 27-vuotias walesilaistähti jätti Saintsin vuonna 2007 siirtyessään Tottenhamiin.

Balen potentiaali kaivettiin esille Spursissa, jossa hän pelasi kuuden kauden ajan. Real Madrid pulitti Balesta Tottenhamille huimat 101 miljoonaa euroa. Hän on ollut tästä lähtien joukkueensa kantavia voimia. Walesin maajoukkueelle Balen arvoa ei voi sanoin kuvailla.

Siirtokorvaukset Transfermarktin mukaan.