Tottenhamin ja Real Madridin välillä kytee taas.

Kesällä 2012 Luka Modric siirtyi Lontoosta Madridiin 30 miljoonan euron korvausta vastaan. Vuotta myöhemmin Gareth Bale teki saman tempun – joskin hintalapussa luki 101 miljoonaa.

Ei kahta ilman kolmatta? The Guardianin mukaan Real on kiinnostunut Dele Allista. 20-vuotias keskikenttäpelaaja on urakoinut urallaan 70 ottelua Tottenhamissa. Kehitys on ollut sen verran nopeaa, että Englannin A-maajoukkueessakin pelejä on tullut vyölle jo 15.

Ihan halvalla Alli ei Realiin lähde. Viime syksynä pidennetty sopimus ulottuu kesään 2022, joten Tottenham-puheenjohtaja Daniel Levyllä riittää vipuvartta neuvotteluissa. Spurs-manageri Mauricio Pochettino on aiemmin antanut ymmärtää, että Allin hintalappu on noin 50 miljoonaa puntaa (noin 60 miljoonaa euroa).

Realin valttikortiksi voi neuvotteluissa osoittautua palkkakuitissa lukeva numero. Tottenhamissa Alli tienaa ”vain” noin 60 000 puntaa (noin 70 000 euroa) viikossa.

Tällä kaudella Alli on pelannut kaikki kilpailut mukaan lukien 24 ottelua. Tehoja on syntynyt yhdeksän maalin ja neljän maalisyötön verran.