Umpikujaan itsensä ajanut Dimitri Payet on vaikeassa tilanteessa. 29-vuotias ranskalaistaituri janoaa palavasti siirtoa, mutta se, että hän kieltäytyi julkisesti pelaamasta jatkossa West Hamissa, ei ole helpottanut miehen tilannetta. West Ham -manageri Slaven Bilic kielsi Payet’ta osallistumasta joukkueharjoituksiin, lakkoilu lienee karkottanut osan kiinnostuneista seuroista ja kannattajien suosio on mennyttä.

Definitely take £30m for Payet. The guy is a disgrace and the sooner he leaves the better. He is everything that is wrong with modern footy

Sky Sportsin mukaan markkinoilla on tällä hetkellä tasan yksi Payet’sta kiinnostunut seura – miehen entinen joukkue Marseille. Marseillen puheenjohtaja Jacques-Henri Eyraud tapaa kanavan tietojen mukaan West Hamin johtoa maanantaina neuvotellakseen pelaajan siirtymisestä Etelä-Ranskaan.

Guardian sanoo, että West Hamin varapuheenjohtaja David Sullivan on todennut Payet’n olevan myytävänä ainoastaan kesän siirtoikkunassa. Näin ollen edessä voisi olla pitkä ja uuvuttava katsomokomennus, joka saattaisi käydä sekä seuralle että pelaajalle kalliiksi.

Sky kertoo, että West Ham ei kuuntele Payet’sta alle 34,5 miljoonan euron tarjouksia. Seura siis pyrkii lähes kolminkertaistamaan sijoituksensa, sillä se maksoi Payet’sta Marseillelle kesällä 2015 noin 12 miljoonaa euroa.

Toimittajan sana

Marseillessa on varmasti Payet’sta hyviä muistoja, mutta on silti vaikea uskoa noin korkeaan siirtokorvaukseen 29-vuotiaan ongelmapelaajan kohdalla. Siirron toteutuminen riippuu varmasti pitkälti siitä, kuinka paljon West Ham on valmis tinkimään siirtokorvauspyynnöstään ja kuinka vakavasti se haluaa ”kouluttaa” Payet’ta.

Payetin on useaan otteeseen huhuttu toivovan nimenomaan siirtoa suureen, menestyvään seuraan. Tällainen Ligue 1:n kuudentena oleva Marseille ei varsinaisesti ole. Toisaalta taas pahat kielet kertovat Payet’n olevan ennen kaikkea perso rahalle. Eikö tähän yhtälöön sopisi ajan hengen mukaisesti Kiina? Kiinan Superliigassa maksukykyä tunnetusti riittää, joten pitäisiköhän West Hamin johdon lähettää Kiinaan jokunen koostevideo vaikkapa Payet’n peleistä kesän 2016 EM-kisoissa? Olisiko siinä ratkaisu, johon kaikki osapuolet olisivat tyytyväisiä, jalkapalloromantikkoja lukuun ottamatta.


Siirrot, käänteet, puheenaiheet. Tammikuun tapahtumat TÄÄLTÄ.