Per Mertesackerin Arsenal-taru ei ole sittenkään vielä päättymässä.

The Times kertoo verkkosivuillaan, että Mertesackerin ja Arsenalin väliset sopimusneuvottelut ovat tuottaneet tulosta. Osapuolet ovat päässeet sopuun yksivuotisesta jatkosta. Lehden mukaan Arsenal tarjosi kapteenilleen 70 000 punnan (noin 80 000 euroa) viikkopalkkaa.

Mertesacker ei ole vielä edes avannut kauttaan, sillä hän sai polvivamman viime kesänä. 32-vuotiaan aiempi sopimus olisi päättynyt kuluvan kauden jälkeen.

Vielä viime kaudella Mertesacker oli avauksen mies Arsenalissa. Siinä vaiheessa kun kapteeni tervehtyy pelikuntoon, hän joutuu kilpailemaan peliajasta Laurent Koscielnyn, Shkodran Mustafin ja Gabriel Paulistan kanssa. Timesin mukaan on edelleen myös mahdollista, että Arsenal lainaa Mertesackerin loppukaudeksi muualle.

Viime viikolla Arsenal tiedotti jatkosopimuksista Olivier Giroudin, Koscielnyn ja Francis Coquelinin kanssa.


Siirrot, käänteet, puheenaiheet. Tammikuun tapahtumat TÄÄLTÄ.