West Ham on ollut otsikoissa lähinnä yhden miehen vuoksi. On puhuttu Dimitri Payet’sta, Dimitri Payet’sta ja Dimitri Payet’sta. Mutta tapahtuu Hammersin toimistolla muutakin.

The Guardianin mukaan seura on pääsemässä Michail Antonion kanssa sopuun jatkosopimuksesta. Puhutaan pitkästä jatkosta, joka takaisi laitapelaajalle 70 000 punnan (noin 80 000 euroa) viikkoansiot. Se on tuplasti enemmän nykyiseen verrattuna. Guardianin mukaan Hammersilla on ollut kiire jatkosopimuksen sorvaamisessa, sillä Chelsea on tullut apajille.

26-vuotias Antonio siirtyi West Hamiin Nottingham Forestista kesällä 2015. Tuolloin siirtosumma oli 9,5 miljoonaa euroa. Viime kaudella mies iski Valioliigassa tehot 8+3. Nyt Antonio on koonnut samat tehot, vaikka kautta on pelaamatta vielä lähes puolet. Edes Payet ei ole pystynyt tällä kaudella vastaamaan Antonion tehoihin.

Hyvien otteiden ansiosta Antonio on kutsuttu tällä kaudella pariin otteeseen myös Englannin maajoukkueeseen. Debyytti on toistaiseksi tekemättä.


Siirrot, käänteet, puheenaiheet. Tammikuun tapahtumat TÄÄLTÄ.