Stoke City FC on vahvistanut kotisivuillaan hankkineensa 23-vuotiaan kärkimiehen Saido Berahinon West Bromwich Albionista. Berahino on West Bromwichin oma kasvatti, joka on pelannut paria lyhyttä lainapestiä lukuun ottamatta koko uransa West Bromwichissa.

Berahinon nykyinen sopimus oli umpeutumassa tulevana kesänä. West Bromwich tarjosi miehelle tiettävästi jatkosopimusta kolmeen eri otteeseen, mutta tuloksetta. Berahinon väitettiin saaneen kesän aikana tuntuvasti ylipainoa, ja West Bromwich lähettikin pelaajan syyskuussa kuntokuurille Ranskaan. Berahino pelasi edellisen ottelunsa 10. syyskuuta. Huhuja nuorukaisen lähdöstä on liikkunut pitkään, ja vihdoin kauppa saatiin maaliinsa.

Berahino sai Stokelta pitkän, peräti 5,5-vuotisen sopimuksen. West Bromwich puolestaan nettosi kaupassa noin 13,9 miljoonaa euroa. Seuran ja pelaajan menestyksestä riippuen siirtosumma voi vielä paisua 3,5 miljoonalla eurolla.

– Ei ole mikään salaisuus, että olemme tavoitelleet Saidoa riveihimme jo pitkään. Olisi vähättelyä, jos sanoisimme olevamme tyytyväisiä kaupan syntymiseen, Stoken toiminnanjohtaja Tony Scholes kommentoi kauppaa seuran kotisivuilla.

– Saimme nuoren englantilaisen hyökkääjän, joka on jo osoittanut kykynsä Valioliigassa. Hän on innokas saamaan uuden alun uralleen turhauttavan jakson jälkeen.

Burundista 10-vuotiaana pakolaisena Englantiin saapunut Berahino pelasi kaikissa Englannin nuorisomaajoukkueikäluokissa. Vuonna 2014 hänet valittiin Englannin alle 21-vuotiaiden maajoukkueen parhaaksi pelaajaksi. West Bromwichille hän ampui vuosina 2013-2016 kaikkiaan 23 valioliigamaalia.

Berahino ei ole käytettävissä vielä lauantaina, kun Stoke kohtaa kotonaan Manchester Unitedin.


Siirrot, käänteet, puheenaiheet. Tammikuun tapahtumat TÄÄLTÄ.