Valioliiga-kierroksen ennakkoon suurin helmi nähdään lauantai-iltana. Vastakkain Manchester City ja Tottenham.

Viime kierroksella joukkueet olivat kuin yö ja päivä. Spurs kaatoi West Bromin mykistävän ylivoimaisen esityksen päätteeksi maalein 4-0. City puolestaan hävisi samoin luvuin Evertonille.

Vaikka Man Citylläkin on seitsemästä edellisestä ottelustaan peräti viisi voittoa, ovat joukkueiden vireet lähes päinvastaiset. Tottenham on esittänyt viime peleissään aivan maagisia otteita, kun taas City on ollut vaikeuksissa sarjanousijoidenkin kanssa.

Tehoton Man City

Millään Valioliiga-joukkueella ei ole viimeisen neljän ottelukierroksen aikana vähempää vaarallisia maalintekotilanteita, kuin Manchester Cityllä (kaksi kappaletta). Tämä vieläpä siitä huolimatta, että City on kohdannut neljän viimeisen kierroksen aikana sekä Hullin että Burnleyn. Samaan aikaan Cityllä on kuitenkin päästettynä omaan päähän vain yksi vaarallinen maalipaikka, vaikka se hävisi Evertonille 0-4 ja vaikka se kohtasi tarkastelujakson aikana liigan kuumimpiin joukkueisiin kuuluvan Liverpoolin.

Cityn hyökkäyspeli on ollut viime aikoina vaatimatonta Sergio Agüeron paluusta huolimatta, mutta puolustus on toiminut alkutalvea paremmin. Maalivahti Claudio Bravo on sen sijaan jatkanut heikkoja otteitaan läpi kauden. Viimeisestä 22:sta maalia kohti suuntautuneesta vedosta chileläisvahti on päästänyt ohitseen peräti 14.

Henkiset lähtökohdat ihan erilaiset

Joukkueet erottaa sarjataulukossa vain kolme pistettä, mutta henkiset lähtökohdat otteluun ovat hyvin erilaiset. Spurs-manageri Mauricio Pochettino on noussut viimeistään tämän talven otteillaan maailman valmentajaeliittiin, kun taas Pep Guardiola käy läpi uransa vaikeinta aikaa.

Cityn maalivahti Bravo saa aiheestakin kritiikkiä osakseen lähes viikosta toiseen, ja nyt alla on 0-4-tappio, jossa Bravo ei onnistunut torjumaan yhtään laukausta. Spursin Hugo Lloris on puolestaan ollut tämän kauden paras maalivahti Valioliigassa.

MANCHESTER, ENGLAND - SEPTEMBER 10: John Stones of Manchester City during the Premier League match between Manchester United and Manchester City at Old Trafford on September 10, 2016 in Manchester, England. (Photo by Alex Livesey/Getty Images)
John Stones on tehnyt turhan monta isoa virhettä. Miten käy Spursia vastaan? Kuva: Getty Images.

Guardiola etsii tämän siirtoikkunan aikana kuumeisesti uusia laitapakkeja heikosti esiintyneiden ja ikääntyvien Cityn nykypakkien tilalle, kun taas Tottenhamin Kyle Walker-Danny Rose -kaksikkoa on hehkutettu viime viikkoina Euroopan parhaiksi wing-backeiksi. Tottenhamin koko puolustuslinjalle on kahden edelliskauden aikana sattunut yhteensä kolme suoraan maaliin johtanutta henkilökohtaista virhettä. 50 miljoonaa euroa maksanut City-toppari John Stones on aiheuttanut yksin jo pelkästään tällä kaudella saman verran maaleja omaan päähän henkilökohtaisilla virheillään.

Samaa vertailua voi käydä melkeinpä jokaiselta pelipaikalta ja lopputulos on aina sama. Cityn hyökkäyspään kolmikko Agüero-Kevin De Bruyne-David Silva on toki vielä Spursin vastaavaa (Harry Kane-Christian Eriksen-Dele Alli) nimekkäämpi, mutta myös tällä osastolla lontoolaisten vire on tällä hetkellä huomattavasti parempi.

Ruvetaanko varomaan?

Top 6 -joukkueet ovat olleet tällä kaudella historiallisen ylivoimaisia muihin joukkueisiin verrattuna. Chelsea, Liverpool, Tottenham, Arsenal, Man City ja Man United ovat voittaneet top 6:n ulkopuolisia joukkueita vastaan pelatuista otteluista tällä kaudella peräti 74 prosenttia. Näissä otteluissa on nähty keskimäärin 3,64 maalia.

Kaikki kärkijoukkueet napsivat voittoja heikommista niin suurella todennäköisyydellä, että kuusikon keskinäisten otteluiden merkitys on noussut vielä aiempaa suuremmaksi. Otteluiden tärkeys on näkynyt myös tietynlaisena varovaisuutena. Sitä nähtiin konkreettisimmin uudenvuodenaaton Liverpool-Manchester City -ottelussa, kun molemmat luopuivat ominaisesta aggressiivisesta prässipelistään ja pelasivat tilanteet pienemmällä riskillä.

Onko Fernandinho korvattavissa?

Kotijoukkue City joutunee Tottenham-otteluun jälleen ilman kippariaan Vincent Kompanya. Siihen taivaansiniset on kylläkin jo tottunut, sillä belgialaistoppari on pelannut tällä kaudella Valioliigassa vain 121 minuuttia. Viime kausi meni Kompanylta pieleen pohjevaivan takia, alkukauden hän oli sivussa nivusongelmien vuoksi ja kuntouduttaan loukkasi polvensa. Nyt kapteeni on jälleen mukana harjoituksissa, mutta ottelutuntuman puutteen vuoksi häntä tuskin heitetään suoraan kentälle tulikuumaa Tottenhamia vastaan.

MANCHESTER, ENGLAND - JANUARY 02:  Fernandinho of Manchester City reacts after being sent off for a challenge on Johann Gudmundsson of Burnley during the Premier League match between Manchester City and Burnley at Etihad Stadium on January 2, 2017 in Manchester, England.  (Photo by Jan Kruger/Getty Images)
Fernandinho on sivussa pelikiellon vuoksi. Pystyykö Fernando paikkaamaan? Kuva: Getty Images.

Keskikentän pohjalta Cityltä puuttuu pelipaikan ykkösvaihtoehto Fernandinho, joka on jälleen pelikiellossa. Brasilialainen sai toissa kierroksen Burnley-ottelussa jo kauden kolmannen punaisen korttinsa ja pääsee mukaan peleihin vastan ensi kuun alussa. Fernandinhon tuuraajan, Fernandon, pelikunto on vielä epävarmaa pienen loukkaantumisen vuoksi. Keskikentältä puuttuu myös vakavaa polvivaivaa paranteleva Ilkay Gündogan.

Tottenhamilta ovat sivussa pitkäaikaispotilas Érik Lamela sekä viime pelissä nilkkansa pahasti loukannut Jan Vertonghen. Lamelalla olisi hankaluuksia kunnossa ollessaankin mahtua liljanvalkoisten avaukseen, mutta Vertonghenin poissaolo on paha takaisku Chelseaa jahtaavalle Tottenhamille.

Tottenhamin menestyminen sekä ottelun vähämaalisuus maistuvat vedoissa.


Valioliiga.comin lukijat saavat Valiovihjeistä 20% alennuksen. Käytä tilauksen yhteydessä bonuskoodia ”VALIOLIIGA.COM” ja saat tarjouksen tammikuun loppuun asti.

Valiovihjeen ammattilaiset tarjoavat 105% tuottoa kiertävälle pääomalle. Tekijöillä on vuosikausien kokemus voitollisesta vedonlyönnistä Valioliigassa.


Valioliigan 22. kierros

Lauantai
Liverpool-Swansea klo 14.30
Bournemouth-Watford klo 17
Crystal Palace-Everton klo 17
Middlesbrough-West Ham klo 17
Stoke-Manchester United klo 17
West Bromwich-Sunderland klo 17
Manchester City-Tottenham klo 19.30

Sunnuntai
Southampton-Leicester klo 14
Arsenal-Burnley klo 16.15
Chelsea-Hull klo 18.30