Manchester City ja Tottenham tarjoilivat hyvin vaiherikkaan kärkiottelun Valioliigassa.

Tottenham nousi 0-2-tappioasemasta 2-2-tasapeliin. Siitä lienee etenkin Hugo Lloris kiitollinen. Tottenham-vahti kun oli munauksillaan vahvasti osallinen Cityn molempiin maaleihin.

City oli koko avausjakson ajan selvästi parempi pelillisesti. Kotijoukkue onnistui toistuvasti murtamaan Spursin linjat ja pääsemään maalipaikoille. Toiminta viimeisellä kolmanneksella oli kuitenkin juuri niin tehotonta kuin se viime aikoina on ollut.

Tauolla Mauricio Pochettino onnistui paikkaamaan vuotavia kohtia Spursin pelisysteemissä. Mutta sitten Lloris alkoi vapista.

49. minuutilla City onnistui pelaamaan pitkällä pallolla Leroy Sanén läpi. Lloris tuli rangaistusalueen rajalle vastaan ja yritti puskea pitkän syötön pois Manuel Neuerin tavoin. Suoritus oli toki vaikea, mutta lopputulos oli joka tapauksessa epäonnistunut. Lloris puski pelivälineen suoraan päin Sanéa, joka puttasi tyhjiin.

Vain viisi minuuttia myöhemmin Lloris mokasi yhä pahemmin. City pelasi oikealta keskityksen boksiin. Sen piti olla ihan rutiinitorjunta, mutta Lloris rähmäsi pallon käsistään. Tällä kertaa Kevin De Bruyne kuittasi pallon maaliin (videot maaleista näet tästä).

Tottenham nousee tasoihin

Vaan Tottenham ei luovuttanut. Ainoastaan neljä minuuttia 2-0-maalin jälkeen Spurs keskitti oikealta. Aleksandar Kolarov sai vain osittain päätään väliin ja päätyi ohjaamaan pallon suoraan Dele Allille. Tottenham-nuorukainen jyräsi irtopallon voimalla maaliin.

Vajaa vartti ennen täyttä aikaa nähtiin tasoitus. Christian Eriksen syötti oikealta sisään boksiin Harry Kanelle, joka jatkoi kantapäällään Son Heung-minille. Eteläkorealaisen tarkka laukaus upposi alakulmaan.

City-leirillä riittää jupistavaa, sillä vain hieman ennen tasoitusta Raheem Sterlingiä työnnettiin rangaistusalueella selästä läpiajotilanteessa.

Ottelussa nähtiin myös pari muuta tapahtumaa – yksi iloinen, toinen ei niinkään. Aloitetaan huonoista uutisista. Tottenhamin Toby Alderweireld jouduttiin ottamaan vaihtoon loukkaantumisen vuoksi. Se on iso takaisku joukkueelle, jonka toppareista myös Jan Vertonghen on sairastuvalla.

Iloinen uutinen oli puolestaan Gabriel Jesusin debyytti. City-nuorukainen vaihdettiin Sterlingin tilalle 82. minuutilla. 32 miljoonan euron hankinta oli välittömästi vaarallinen. Ensin hänen puskunsa oli upota yläkulmaan. Hetkeä myöhemmin nuorukainen liukui pallon maaliin, mutta tilanne liputettiin paitsioksi.

Maalia Jesus ei kuitenkaan onnistunut tekemään, joten pisteet tasattiin lukemin 2-2. Tottenham nousi 46:een ja City 43 pisteeseen. Kärjessä on 52 pistettä kerännyt Chelsea.

Valioliiga lauantaina

Liverpool-Swansea 2-3 (0-0)
0-1 Fernando Llorente (48.)
0-2 Fernando Llorente (52.)
1-2 Roberto Firmino (55.)
2-2 Roberto Firmino (69.)
2-3 Gylfi Sigurdsson (74.)

Bournemouth-Watford 2-2 (0-1)
0-1 Christian Kabasele (24.)
1-1 Joshua King (48.)
1-2 Troy Deeney (64.)
2-2 Benik Afobe (82.)

Crystal Palace-Everton 0-1 (0-0)
0-1 Seamus Coleman (87.)

Middlesbrough-West Ham 1-3 (1-2)
0-1 Andy Carroll (9.)
1-1 Christian Stuani (27.)
1-2 Andy Carroll (43.)
1-3

Stoke-Manchester United 1-1 (1-0)
1-0 Juan Mata om. (19.)

West Bromwich-Sunderland (2-0)
1-0 Darren Fletcher (30.)
2-0 Chris Brunt (36.)

Manchester City-Tottenham 2-2 (0-0)
1-0 Leroy Sané (49.)
2-0 Kevin De Bruyne (54.)
2-1 Dele Alli (58.)
2-2 Son Heung-min (77.)