Liverpoolilla on edessä kymmenen päivän tärkeiden otteluiden putki. Manageri Jürgen Klopp kieltäytyy kuitenkaan ottamatta paineita, vaikka loppukauden asetelmat määrittyvät pitkälti neljän edessä olevan ottelun myötä.

Liverpool kohtaa lauantaina Valioliigan ottelussa sarjataulukon hännänhuippu Swansean. Tätä seuraa viikolla EFL cupin – eli liigacupin – välierä Southamptonia vastaan, sen jälkeen FA cupin ottelu Wolverhamptonia vastaan ja perään vielä Valioliigan kärkikamppailu Chelseaa vastaan.

Klopp pyrkii kääntämään tärkeän puolitoistaviikkoisen positiiviseksi asiaksi ja muistuttaa joukkueen pääsevän pelaamaan kaikki neljä ottelua kotiyleisönsä edessä.

– Kotiottelut tuntuvat aina erilaiselta, jopa valmistautumisen osalta. On aina erityistä pelata Anfieldilla ja se on asia, jota on helppo odottaa innolla, Klopp painotti Liverpool Echon mukaan.

– Ainoa asia jota nyt haluan, on se että me seurana todella nautimme tästä tilanteesta, sillä minusta se on parempi kuin saatoimme viime kesänä odottaa. Tarkoitan ennen kaikkea liigan kovuutta ja joidenkin vastustajien taloudellista voimaa.

Klopp ei kuitenkaan lakaise maton alle sitä, että edessä olevat ottelut ovat erittäin tärkeitä.

– Tähän saakka olemme tehneet todella hyvää työtä, mutta tiedän että tällaiset hetket ovat erittäin ratkaisevia. Liverpoolin kannattajat saattavat alkaa ajatella: ”Kyllä, olemme lähellä, mutta olimme lähellä myös 2008 tai milloin vain, ja lopussa kaikki valui käsistämme.” Se on väärä tapa ajatella, Klopp jyrisi.

– Olemme siellä missä haluammekin – tarpeeksi lähellä saavuttaaksemme jotain, eikä kenenkään pidä odottaa että olisimme mestareita tai mitään muutakaan. Haluamme toki päästä Mestarien liigaan ja se on mahdollista – ei varmaa, mutta mahdollista – ja se on asia jonka takia kannattaa pysyä positiivisena.