Valioliigan puolustava mestari Leicester ei halua päästää irti muodollisen siirtopyynnön jättäneestä argentiinalaiskärjestään Leonardo Ulloasta. 30-vuotias Ulloa on saanut tarjouksen La Ligassa pelaavalta Alavesilta, mutta siirtoneuvotteluista näyttää tulevan vaikeat.

– Olen aina sanonut, etten halua pitää pelaajia, jotka eivät ole tyytyväisiä tilanteeseensa. Tärkein on kuitenkin seura. Kolmen osapuolen täytyy olla tyytyväisiä: seuran, minun ja pelaajan, Leicesterin manageri Claudio Ranieri totesi Sky Sportsille.

– Pidän Leosta, koska hän on suurenmoinen ammattilainen ja hyvä pelaaja. Kerroin sen hänelle. Nyt he keskustelevat ja uskon, että hän jää loppujen lopuksi meille. Minä haluan pitää hänet.

Ulloan on ollut tällä kaudella tyytyminen tyystin vaihtomiehen rooliin. Hän on päässyt Mestarien liigassa ja Valioliigassa avauskokoonpanoon vain kerran, ja maalitilikin on karttunut vain yhdellä osumalla. Leicesterillä ei kuitenkaan ole hyökkääjiä jonoksi asti.

– Minulla ei ole kovin paljoa kärkimiehiä. Ainoastaan Islam Slimani pystyy pitämään palloa ylhäällä ja tarvitsen kaksi samanlaista hyökkääjää. Totta kai silti ymmärrän Ulloaa, sillä kaksi vuotta sitten hän oli tottunut pelaamaan jokaisessa ottelussa, Ranieri jatkaa.


Siirrot, käänteet, puheenaiheet. Tammikuun tapahtumat TÄÄLTÄ.