Valioliigan lauantain iltapäiväottelu Liverpool – Swansea päättyi melkoiseen yllätykseen Swansean haettua 3-2-voiton. Samalla tilastoihin saatiin melkoinen määrä uusia merkintöjä.

Tappio merkitsi Liverpoolin pitkän putken päättymistä. Tappiottomien kotiotteluitten sarja kesti 17 ottelua, mutta päättyi näin lauantaina.

Liverpoolin tekemät kaksi maalia nostivat joukkueen kuitenkin ensimmäisenä Valioliigaseurana tällä kaudella 50 tehtyyn maaliin – osumia Liverpoolilla on koossa nyt 51.

Samat maalit merkitsivät kääntäen Swansean olevan puolestaan ensimmäinen tällä kaudella yli 50 Valioliigamaalia päästänyt seura. Samaiset 51 maalia komeilevat walesilaisten päästettyjen maalien sarakkeessa.

Lisäksi kahdella maalillaan Swansean sankariksi noussut Fernando Llorente sai kuparisensa rikki. Osumat olivat Firminolle ensimmäiset vieraskentällä Valioliigassa. Kotiotteluissa hän oli jo aiemmin tehnyt kuusi maalia.