Joël Matip sai lopulta perjantai-iltana peliluvan FIFA:lta. Siitä huolimatta tärkeää topparia ei nähty avauksessa, kun Liverpool kohtasi lauantaina Swansean.

Tiedottomuus Matipin pelaamisen sääntöjenmukaisuudesta on ollut epäselvää Afrikan mestaruusturnauksen vuoksi. Periaatteessa pelaajalla on velvollisuus olla maajoukkueen matkassa, kun virallisia maaotteluita on. Matip on kuitenkin jo lopettanut pelinsä Kamerunin maajoukkueessa. Vasta nyt FIFA sai tehtyä lopullisen päätöksen Matipin hyväksi.

Pool hävisi Swansealle maalein 2-3. Matip otettiin vaihdosta sisään neljännellä lisäaikaminuutilla. Ottelun jälkeen manageri Jürgen Kloppilta kysyttiin, miksei Matip ollut avauksessa.

– Emme voineet peluuttaa häntä, Klopp sanoi lehdistölle.

– Saimme tietää peliluvasta perjantai-iltana kahdeksalta illalla. Ei ollut mitään mahdollisuutta.

– Meillä oli kolme harjoituskertaa ennen tätä ottelua. Meidän oli keskityttävä siihen avauskokoonpanoon, joka todennäköisesti pelaisi. Ei ollut mitään mahdollisuutta, että hän (Matip) olisi ollut avauksessa.

Matip on pelannut tällä kaudella 13 ottelua Valioliigassa. Vaikka viime aikoina on jäänyt pelilupasotkun vuoksi pari peliä väliin, Matip on edelleen toiseksi eniten peliaikaa saanut toppari Liverpoolin joukkueessa.