Arsenalin manageri Arsène Wengeriä kritisoidaan usein milloin mistäkin. Melko tyypillistä on sanoa, että Wenger on jääräpää ja juurtunut vanhoihin tapoihinsa.

Mutta mitä jos tavat (ainakin jotkut niistä) toimivat? Pelin aikana tehdyt pelaajavaihdot näyttävät ainakin toimineet, kun mitataan maaleja ja maalisyöttöjä. Arsenalin vaihtomiehet ovat nimittäin iskeneet eniten tehoja tämän kauden Valioliigassa.

Arsenalin vaihtopelaajat ovat tällä kaudella tehneet jo kahdeksan maalia ja antaneet seitsemän maalisyöttöä. Se on viisi ”tehopistettä” enemmän kuin listan kakkosena olevalla joukkueella. Asiasta kertoo The Times, joka pohjaa tietonsa tilastopalvelu Optan dataan.

Yksittäisistä pelaajista suurimmat tehot vaihtomiehenä on iskenyt Arsenalin Olivier Giroud, 4+1. Manchester Cityn Nolito on saalistanut neljä tehopistettä.

Nolito johtaa Cityn poppoota, joka on kokonaisuudessaan onnistunut hyvin vaihtopenkiltä käsin. Yhteensä Cityn vaihtopelaajat ovat olleet suoraan mukana yhdeksässä maalissa. Vahvaksi onnistujaksi voi nimetä myös Swansean, jonka vaihtopelaajat ovat olleet mukana kymmenessä maalissa.

On niitäkin, joilta ei ratkaisuvoimaa penkiltä löydy. West Bromin ja Middlesbrough’n vaihtopelaajat eivät ole tällä kaudella osuneet vielä kertaakaan maaliin. WBA:n vaihtopelaajat ovat sentään syöttäneet kolme osumaa, mutta Boron vaihtopelaajien saldot näyttävät pyöreää nollaa.

Vaihtopelaajien maalit TOP 5

1. Arsenal, 8 maalia
2. Manchester City, 7
3. Swansea, 5
3. Bournemouth, 5
3. Manchester United, 5

Eniten tehoja vaihtopelaajana TOP 5

1. Olivier Giroud, 5 tehopistettä
2. Nolito, 4
3. Fernando Llorente, 3
3. Joshua King, 3
3. Kelechi Iheanacho, 3
3. Cesc Fàbregas, 3
3. Demarai Gray, 3