Yksi Valioliigan vahvimmista kotijoukkueista Burnley pakotti sarjajohtaja Chelsean sunnuntaina 1-1 -tasapeliin. Vaikka Chelsean viimeinen laukaus kohti maalia oli maaliin johtanut Pedron laukaus jo pelin seitsemännellä minuutilla, oli manageri Antonio Conte pettynyt tasapeliin. Italialaisen mukaan Chelsea olisi ansainnut pelistä voiton.

– Olemme pettyneitä yhteen pisteeseen, koska meidän pitäisi voittaa tämäntyyppinen ottelu. Se on sääli, sillä aloitimme todella hyvin ja loimme maalipaikkoja. Peli oli hallussamme, muttemme onnistuneet tappamaan ottelua, ja sitten he tasoittivat vapaapotkusta, Conte kertasi Sky Sportsille.

– Toisella puoliajalla pelattiin fyysistä peliä ja pitkää palloa. Se ei ole meidän tyylistämme peliä. Burnley on saanut kotonaan nyt 30 sarjapistettä, joten he ovat vahva kotijoukkue. Minusta kuitenkin olisimme ansainneet tänään voiton.

Chelsean sarjajohto on edelleen 10 pistettä, mutta se voi kutistua kahdeksaan, mikäli Manchester City päihittää maanantaina Bournemouthin. Italialaismanageri ei aiokaan hengähtää, kun sarjaa on yhä pelaamatta 13 kierrosta.

– Töitä riittää yhä, mutta olemme siitä tietoisia. Kautta on vielä 13 peliä jäljellä. Matka on pitkä, mutta meidän täytyy jatkaa samanlaista työntekoa ja taistella. Tänään olimme vähän epäonnisia.