Tuhannet chileläiset ovat aikeissa lähteä marssimaan maaliskuun 1. päivänä suunnitelmanaan kannustaa maan ykkösfutaajaa Alexis Sánchezia hyvästelemään Arsenalin. Chilen pääkaupungissa Santiagossa pidettävälle marssille on perustettu oma Facebook-tapahtuma, johon on jutun kirjoitushetkellä ilmoittautunut jo 7 500 osallistujaa. Lisäksi 8 000 muuta on kertonut olevansa tapahtumasta kiinnostunut.

28-vuotias Sánchez on ollut Tykkimiesten suvereeni soihdunkantaja kuluvalla kaudella. Tehopelaaja vastasi viimeksi myös Arsenalin ainoasta maalista, kun lontoolaisseura hävisi keskiviikkona armottomasti 1-5 Mestarien liigassa Bayern Münchenin vieraana.

– Me chileläiset olemme kyllästyneitä näkemään, kuinka yksi tähdistämme raataa yksin joukkueensa menestyksen eteen. Emme halua hänen pelaavan Madridissa emmekä palaavan myöskään Barcelonaan, tapahtuman esittelytekstissä kirjoitetaan.

– Totta puhuen emme piittaa pätkääkään siitä, missä joukkueessa hän pelaa. Haluamme hänen vain taistelevan yhdessä kymmenen muun pelaajan kanssa tuloksia saadakseen. Ei enää yksin.

Facebook-tapahtuman nimi on ”Marcha Nacional para que Alexis Sanchez deje el Arsenal”, eli ”Kansallinen marssi, jotta Alexis Sanchez lähtisi Arsenalista.”

Sánchezin sopimus Arsenalin kanssa umpeutuu kesällä 2018. Miehen jatkosopimus on ollut yksi Arsenalin kauden suurimmista puheenaiheista. Viimeksi chileläinen on linkitetty siirtohuhuissa muun muassa Italian suurseuraan Juventukseen.