24-vuotias keskuspuolustaja Michael Keane löytyy useiden tärkeimpien puolustuspään tilastojen kärkipäästä ja on yksi syy siihen, miksi pienen budjetin Burnley on tuntuvasti Valioliigan putoamisviivan yläpuolella. Michael Keane, hänen kaksosveljensä Will ja koko perhe ovat aina olleet Manchester Unitedin faneja. Pettymyksekseen Keane ei ikinä saanut kunnon tilaisuutta kasvattajaseurassaan, mutta hän myöntää, ettei kadu enää lainkaan siirtoaan Burnleyyn kesällä 2014.

Keane on Burnleyn managerina toimivan entisen topparin Sean Dychen ehdoton luottomies ja tällä kaudella hän on noussut myös Englannin maajoukkueeseen. Miehestä onkin tullut nopeasti lähes kaikkien Valioliigan suurseurojen tavoittelema puolustaja.

– Luulin aina, että minusta tulee Manchester Unitedin pelaaja. Valmentajani sanoivat minulle lähettäessään muita pelaajia lainalle, että lainapesti auttaa pelaajia saamaan siirron, mutta minun kohdallani siitä ei ollut kyse. Minut lähetettiin hankkimaan kokemusta, jotta olisin valmis edustusjoukkueeseen palatessani. Mutta sitten Sir Alex Ferguson lähti ja kaikki muuttui, Keane muistelee kausien 2012-2013 ja 2013-2014 lainapestejään Guardianissa.

Isällä Unitedin kausikortti yli 40 vuoden ajan

Kaksospojat Michael ja Will Keane syntyivät tammikuussa 1993, muutamaa kuukautta ennen kuin Sir Alex voitti ensimmäisen 13 valioliigamestaruudestaan. Pojat haaveilivat pelaamisesta Old Traffordilla ja heidän isällään oli Unitedin kausikortti yli 40 vuoden ajan. Pojat saivat tapella keskenään toisesta paikasta aina kun isälle herui jostain toinen lippu.

Burnley-siirto on lopulta osoittautunut Keanen uralla todelliseksi onnenpotkuksi, mutta aluksi hän ei ollut Manchesterista lähdöstä lainkaan innoissaan.

– Kun Burnleysta soitettiin ensimmäisen kerran, he halusivat minut pysyvällä siirrolla. Vaadin aluksi, että aloitamme lainasiirrolla. Burnley pelasi Valioliigassa ja ajattelin, että jos pelaan hyvin, se todistaa Louis Van Gaalille, että olen tarpeeksi hyvä, Keane muistelee.

– Pelasinkin hyvin, mutta ei se Van Gaalille riittänyt. Allekirjoitinkin sitten pysyvän sopimuksen Burnleyn kanssa. Asiat olisivat voineet olla toisin Unitedissa, mutta en kadu mitään, koska siirto Burnleyyn on ollut parasta, mitä minulle on voinut tapahtua.

Velipoika Will oli nuorempana edellä

Kahden miljoonan punnan pilkkahintaan Burnleyyn siirtynyt Keane jakaa menestyksestään auliisti kiitosta manageri Sean Dychelle.

– Hänestä on ollut valtavasti apua. Hän luotti minuun, kun olin nuori. Vanhana topparina hän näki, että olen hyvä pallollisena, mutta puolustuspeliäni voisi kehittää. Silloin tällöin hän kutsuu minut toimistoonsa neuvoja kuuntelemaan, Keane kertoo.

Vaikka Keane ei julkisesti rakastamaansa Manchester Unitedia soimaakaan, on rivien välistä luettavissa pientä katkeruutta. Ensimmäisen pettymyksen Michael koki, kun United tarjosi velipoika Willille – joka on Hullin pelaajalistoilla, mutta koki viime marraskuussa jo uransa toisen vakavan polvivamman – ammattilaissopimusta, mutta hänelle itselleen vain osa-aikaista harjoittelustipendiä.

– Seuraavan vuoden ajan kävin Unitedissa yksi vastaan yksi -harjoituksissa koulun jälkeen. Kehityin sinä vuonna paljon ja sain itseluottamusta. Huomasin olevani monia muita pelaajia parempi, joten olisi ollut hölmöä palata koulun penkille, Keane sanoo.

Van Gaalin tuomio oli armoton

Keane nakutteli välkkynä poikana silti pelkkiä kymppejä fysiikassa, kemiassa ja biologiassa, ja oli pääsemässä Sir Alexin suosioon. Ykkösjoukkuedebyyttinsä hän teki 18-vuotiaana FA Cupin loppuottelussa.

– Luulen, että Ferguson piti minusta. Siksi olikin turhauttavaa, etten saanut kunnon tilaisuutta valmentajanvaihdoksen jälkeen. Pelasin vähän harjoituskaudella, mutta sen jälkeen yksi kammottava ottelu meiltä kaikilta murensi haaveeni.

Keane viittaa elokuussa 2014 pelattuun otteluun, kun Manchester United hävisi katastrofaalisesti lukemin 0-4 Milton Keynes Donsille Liigacupissa. Sen illan joukkueesta vain David De Gea on edelleen Unitedin riveissä. Louis Van Gaal antoi seuraavan aamun palaverissa runtua koko joukkueelle, ja se jäikin viimeiseksi kerraksi, kun Keane ja hollantilaisluotsi juttelivat.

– Olin sen jälkeen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen mukana. Oli siirtoikkunan viimeinen päivä ja minulle kerrottiin Burnleyn haluavan minut. Oli Van Gaalilta aika tylyä tuomita minut yhden ottelun perusteella, mutta kaipa Unitedissa pitää onnistua, jos saa tilaisuuden. Pelasin hyvin muissa otteluissani, mutta se oli yksi ottelu, jossa jokaikinen pelasi huonosti.