Manchester Unitedin vuonna 1999 Mestarien liigan voittaneesta joukkueesta Englannin ammattilaiskentillä pelaa enää yksi pelaaja. Tuo pelaaja on Blackburnin puolustaja Wes Brown, joka kohtaa sunnuntaina FA Cupissa vanhan seuransa Unitedin. Eikä 37-vuotiaalla Brownilla ole vielä mitään kiirettä vetäytyä pelikentiltä. Pelihaluja riittää yhä samaan tapaan kuin 19 vuotta sitten, kun Brown debytoi Old Traffordilla FA Cupin ottelussa Leedsiä vastaan.

– Rakastan jalkapalloa ja yritän jatkaa pelaamista niin pitkään kuin mahdollista, Brown vakuuttaa The Timesin haastattelussa.

– Olen aina sanonut kavereilleni, että heti kun lopetamme, voimme perustaa oman puulaakijoukkueen. En ole enää niin nopea kuin ennen, mutta pystyn yhä pelaamaan. Olen aina ajatellut, että jos vain voi jatkaa, niin myös jatkan.

Vaikka Brown lähtikin Unitedista jo kuusi vuotta sitten, ovat siteet vanhaan seuraan ja kotikaupunkiin luonnollisesti yhä vahvat. Jos vain aikaa liikenee, käy hän yhä Unitedin peleissä Old Traffordilla. Puolustajan yllätti monen muun tavoin Unitedin vaikeudet Sir Alex Fergusonin aikakauden jälkeen, mutta hän näkee merkkejä paremmasta José Mourinhon saavuttua seuraan.

– Mourinho sopii hyvin Unitediin. Yllätyin hieman Fergusonin aikakauden jälkeisestä sukelluksesta. Monet pelaajat kuitenkin lähtivät ja uudelleenrakennus ottaa aikaa.

– Juuri nyt Manchester Unitedia ei ole helppo lyödä. Pelaamme heitä vastaan vähän huonoon aikaan, mutta meillä ei ole paineita, joten voimme nauttia pelistä, Brown vakuuttaa.