46-vuotias legendaarinen hollantilaispuolustaja Frank de Boer on kertonut kieltäytyneensä tarjouksesta valmentaa Liverpoolia. De Boer koki olevansa tuolloin vielä liian vihreä tärkeään pestiin, mutta olisi nyt enemmän kuin valmis valmentajan hommiin Valioliigassa.

De Boer on 112 A-maaottelullaan eniten maaotteluita Hollannin paidassa pelannut kenttäpelaaja. Oranjea myös arvoturnauksissa kipparoinut puolustaja muistetaan hyvin Barcelonasta, mutta valtaosan urastaan de Boer vietti kasvattajaseurassaan Ajaxissa. Jari Litmasenkin seurakaverina pelannut de Boer on ollut Ajax-organisaatiossa yli puolet elämästään – 15 vuotta pelaajana ja kymmenen vuotta valmennustehtävissä.

De Boerin valmennusura alkoi miltei heti pelaajauran päätyttyä vuonna 2007. Aluksi hän sai vastuulleen Ajaxin juniorijoukkueen ja sitten seurasi apuvalmentajan tehtävä Hollannin vuoden 2010 MM-loppuotteluun yltäneessä joukkueessa.

Vajaat puoli vuotta MM-turnauksen päättymisen jälkeen de Boer sai kontolleen Ajaxin ykkösjoukkueen. Ajaxin hän luotsasi neljään perättäiseen Hollannin-mestaruuteen, ensimmäistä kertaa seuran historiassa.

Sopivan projektin tullessa valmis Valioliigaan

Tällä hetkellä de Boer viettää taukoa valmennuksesta, mutta huhut ovat vieneet miestä muun muassa Glasgow Rangersiin, yhteen de Boerin peliuran aikaisista seuroista. Tiettävästi myös Hull, Swansea ja Newcastle ovat vuosien saatossa de Boeria tavoitelleet. Liverpool puolestaan teki de Boerille tarjouksen vuonna 2012, mutta valmentaja kieltäytyi kunniasta.

– Olisi mahtavaa valmentaa Valioliigassa, mutta projektin täytyy olla oikea. Kiitin tuolloin Liverpoolia kunniasta, mutta olin ollut vasta vuoden Ajaxissa. Se pesti olisi tullut liian aikaisin. Minun piti hankkia enemmän saavutuksia, ja hankinkin, de Boer kertaa kieltäytymisensä syitä Daily Mailin haastattelussa.

De Boerin sanottua Liverpool-pestille ”ei” Kenny Dalglishin korvasi joukkueen managerina Brendan Rodgers.

Edellinen valmennuspesti Inter Milanin peräsimessä kesti vain vaivaiset 85 päivää eikä jättänyt de Boerille kovinkaan ruusuisia muistoja.

– Interissä jouduin hoitamaan niin paljon kentän ulkopuolisia asioita, että niihin katosi energiaa.

– Aina kun kuvittelin, että hyvän tuloksen jälkeen tilanne rauhoittuu, sattui jotain. Mauro Icardi julkisti kirjansa, jossa hän kritisoi seuran ultria tai Marzelo Brozovicia piti rangaista diskoreissusta. Olin siellä vain kolme kuukautta, mutta suoraan sanottuna se tuntui vuodelta, de Boer huokaisee.