Leicester oli keskiviikon Mestarien liigan ottelussa koko lailla Sevillan kuristusotteessa, mutta onnistui kuin onnistuikin tekemään elintärkeän vierasmaalin ja kaventamaan otteluparin tilanteeksi 1-2. Maali oli osuman tammikuussa syntyneelle Finley-pojalleen omistaneelle Jamie Vardylle miehen ensimmäinen Mestarien liigassa. Tämän lisäksi Leicesterillä ei juuri muita maalipaikkoja ollutkaan, joten niukka tappio maistui likipitäen voitolta.

– Tämä voi olla käännekohta. Me emme luovuta. Tiedämme, että Sevilla on parempi kuin me, mutta meillä on todella suuri sydän, Leicesterin manageri Claudio Ranieri myhäili pelin jälkeen The Timesin mukaan.

– Taistelemme aina, mutta tänä iltana vielä vähän enemmän. Kun antaa kaikkensa, voi onnikin kääntyä.

Sevilla onnistui hukkaamaan ottelussa rankkarin, useita muitakin maalipaikkoja ja kolisteli pariin otteeseen maalipuita. Ranieri ei unohtanutkaan kehaista pilkun kiinni ottanutta maalivahti Kasper Schmeichelia.

– Ensimmäinen puoliaika oli todella vaikea. Olimme vähän säikähtäneitä, kukaan ei halunnut palloa ja Kasper piti joukkueen hengissä, Ranieri korostaa.

– Tauolla muutimme jotain. Sanoin pelaajille, että Sevilla on laadukas joukkue, mutta haluan, että voitamme kaksinkamppailuja ja kakkospalloja.

Leicesterin kavennusmaalista huolimatta Sevilla on edelleen suosikki jatkamaan, mutta nyt jo niukka 1-0 -voitto riittäisi valioliigamestarille jatkopaikkaan. Ja vieläkin tärkeämpää olisi, mikäli ottelu todellakin olisi putoamiskamppailuun ajautuneelle ketturyhmälle käännekohta. Seuraavan kerran Leicester taistelee sarjapisteistä kotikentällään maanantaina Liverpoolia vastaan.