Manageri José Mourinhon epäsuosioon ajautuneen Wayne Rooneyn asemasta ja mahdollisesta siirrosta Kiinaan on riittänyt puhetta jo pitkään. Arvostettu brittilehti The Times uskoo, ettei siirto toteudu vielä tässä, ensi tiistaina sulkeutuvassa Kiinan siirtoikkunassa. Mikäli United-kapteeni kuitenkin lähtee kaukoitään kesällä, on United valmis maksamaan uskolliselle soturilleen ruhtinaallisen kiitoksen tehdystä työstä.

31-vuotiaan Rooneyn sopimus Unitedin kanssa umpeutuu kesällä 2018. Tätä nykyä Rooney ansaitsee tiettävästi noin 354 000 euroa viikossa. Vaikka palkan huhutaan mahdollisesti kaksinkertaistuvan Kiinan Superliigassa, saattaa United silti ojentaa Rooneylle ”kultaisena kädenpuristuksena” sopimuskauden viimeisen vuoden palkan 18,4 miljoonaa euroa.

United toimi samoin kaksi vuotta sitten, kun kolme vuotta seurasssa pelannut Robin Van Persie siirtyi turkkilaiseen Fenerbahceen. Hollantilaishyökkääjä sai The Timesin tietojen mukaan Unitedilta kertakorvauksena 9,9 miljoonaa euroa. Rooneyn uskollisuusbonus voi olla kenties suurikin, sillä hän on kantanut Unitedin edustusasua yhtäjaksoisesti vuodesta 2004 lähtien ja on myös seuran kaikkien aikojen paras maalintekijä.

Vieläkö maajoukkueuran jatkuminen kiinnostaa?

Myös Englannin maajoukkueessa kapteenin nauhaa kantava Rooney on niin ikään maajoukkueen historian ykkösmaalitykki sekä toiseksi eniten maaotteluita pelannut englantilainen Peter Shiltonin jälkeen. Maajoukkueuran jatkon uskotaankin olevan kenties tärkein Rooneyn Kiina-päätöstä jarruttava tekijä. Lähtö kaukoitään saattaisi hyvinkin johtaa siihen, että manageri Gareth Southgate pudottaisi legendan maajoukkueesta.

Rooneyn agentti Paul Stretford on ollut tällä viikolla Kiinassa neuvottelemassa mahdollisesta siirrosta. Ainakin Jiangsu Suningin, Beijing Guoanin sekä Fabio Cannavaron luotsaaman Tianjin Quanjianin on uskottu olevan Rooneysta kiinnostuneita. Cannavaro tosin paljasti jo eilen kiinnostuksensa laantuneen.

– Lähestyimme Rooneyta ja Borussia Dortmundin Pierre-Emerick Aubameyangia. Rooneyn kanssa kyseessä oli pelkkä jutustelu, sillä hän ei sovi pelitapaamme. Syvempiä keskusteluja ei tarvittu, Cannavaro valotti.

Huhut Rooneyn Kiinaan lähdöstä ovat saaneet tuulta alleen siitä, ettei mies ole ollut pariin viikkoon Unitedin kokoonpanossa. Viimeaikaisen pelaamattomuuden takana on kuitenkin tiettävästi vajaat kolme viikkoa sitten harjoituksissa syntynyt takareisivamma.