Arsenal on tänään valtavan vuoren juurella. Vuoren nimi on Bayern München, ja se erottaa Arsenalin Mestarien liiga -kauden jatkumisesta.

Neljännesvälierien ensimmäinen osaottelu Saksassa päättyi Bayernin 5-1-voittoon. Se tarkoittaa, että jatkoon päästäkseen Arsenalin olisi voitettava vähintään 4-0. Jos Bayern tekee yhden, Arsenalin pitäisi tehdä viisi. Jos Bayern tekee kaksi, Arsenalin olisi iskettävä jo seitsemän maalia.

Huonolta siis näyttää Arsenalin kannalta. Etenkin kun Santi Cazorla on varmuudella sivussa, eikä Mesut Özilin, Mohamed Elnenyn ja Aaron Ramseyn pelaamisesta ole varmuutta. Kaiken lisäksi Arsenal on viime päivinä ollut otsikoissa Alexis Sánchez -jupakan vuoksi. Sánchezin väitetään ottaneen viime keskiviikon harjoituksissa yhteen muiden Arsenal-pelaajien kanssa.

Samaan aikaan Bayern on saanut valmistautua peliin aika lailla rauhassa. Philipp Lahm toki puuttuu pelikiellon vuoksi ja Jerôme Boateng on loukkaantunut, mutta leveyttä riittää. Bayern on viimeksi hävinnyt kaikki kilpailut mukaan lukien marraskuussa.

Pelin kuva on se, että Arsenalin on pakko nostaa riskitasoa käytännössä aloitusvihellyksestä lähtien. Se taas avannee Bayernille nopeiden hyökkäysten saumoja. Kun vielä muistetaan, että Bayernilta löytyy erinomaisia vastaiskupelaajia (mm. Douglas Costa, Arjen Robben ja Kingsley Coman), tilanne näyttää Arsenalin kannalta hyvin hankalalta.

Arsenalin tilanne on huomioitu vahvasti myös vedonlyöntiyhtiöissä. Ennen illan ottelua Betsson tarjoaa 250:n kertoimen sille, että Arsenal voittaa tämän kauden Mestarien liigan. Arsenalin kerroin on suurin kaikista mukana olevista joukkueista. Esimerkiksi Leicesterin mestaruuskerroin on ”vain” 75. Tämä kertoo omaa kieltään siitä, ettei Arsenaliin tunnu uskovan tällä hetkellä juuri kukaan.

Mestarien liiga tiistaina

Arsenal-Bayern München klo 21.45 (Viasat Urheilu HD, Viaplay)
Napoli-Real Madrid klo 21.45 (TV2, Viasat Jalkapallo HD, Viaplay)