Southamptonissa on Daily Echon mukaan päätetty, ettei toppari Virgil van Dijkin paluun kanssa oteta riskejä. Hollantilainen on ollut sivussa tammikuusta lähtien, kun hän loukkaantui voittopelissä Leicesteriä vastaan.

Van Dijkin jalkavammaa ei pidetä erityisen vakavana, mutta se vaatii kunnon toipumisen, jotta uusiutuminen vältetään. Mies onkin pitänyt jalkasuojaa ja käyttänyt kyynärsauvoja jo yli kuukauden ajan.

Saints ei ole halunnut asettaa van Dijkin paluulle aikataulua. Sekään ei ole vielä tiedossa, milloin pelaaja pystyy palaamaan edustusjoukkueen harjoituksiin.

Seuran sisällä uskotaan, että van Dijk pelaa vielä tällä kaudella, mutta otteluja saattaa tulla tilille vain kourallinen. Toisaalta Southampton on valmis jättämään miehen koko loppukauden ajaksi sivuun, jos se palvelee ensi kauden tarpeita.

Joidenkin mielestä Southampton haluaa lähinnä suojella van Dijkin arvoa siirtomarkkinoilla, koska tämän on huhuttu vaihtavan maisemaa 50 miljoonan punnan kaupassa ensi kesänä.

Seurassa kuitenkin halutaan, että van Dijk pääsee aloittamaan pre-seasonin täysin terveenä. Kyseessä on ensimmäinen häiriötön pre-season manageri Claude Puelin alaisuudessa, koska viime kesää varjosti EM-lopputurnaus.

”Seura on myös tietoinen siitä, että siihen on varsin pieni mahdollisuus, että kauden parin viimeisen viikon aikana olisi paljon pelattavaa. Siksi heidän ei ole järkevää ottaa tarpeettomia riskejä”, Daily Echo kirjoittaa.

Jack Stephens ja Maya Yoshida ovat operoineet alakerrassa van Dijkin loukkaantumisen ja José Fonten lähdön myötä. Lisäksi seura hankki hiljattain riveihinsä Martin Cáceresin.