Arvostettu brittilehti The Times kirjoittaa, että West Ham on tiedustellut Arsenalilta espanjalaisen Lucas Pérezin saatavuutta. 28-vuotias hyökkääjä saapui suurin odotuksin Arsenaliin viime kesänä, mutta mies on saanut huomattavasti vähemmän peliaikaa kuin aiemmin uskottiin.

Pérez on saanut manageri Arsène Wengeriltä luottamusta vain 11 valioliigaottelussa yhteensä 265 peliminuutin verran, ja on mahtunut Tykkimiesten avauskokoonpanoon vain kahdesti. Liigapeleissä onkin syntynyt vain yksi maali. Kotimaisissa cup-kilpailuissa ja Mestarien liigassa minuutteja on tullut hieman enemmän, ja yhteensä kauden aikana on tehotilastoihin kirjattu seitsemän maalia ja viisi maalisyöttöä.

Viime kaudella Deportivo La Coruñassa syntyi kuitenkin peräti 17 maalia La Ligassa, joten Arsenal-ura lienee ollut toistaiseksi miehelle itselleen suuri pettymys.

West Hamin omat hyökkääjät ovat olleet tehottomia, joten ensi kaudeksi hyökkäyspäähän haetaan uusia ratkaisijoita. Yhdeksän maalia tehnyt Michail Antonio johtaa joukkueen maalitilastoa, vaikka on pelannut usein keskikentällä tai jopa laitapakkina.

Arsenal hankki Pérezin viime kesänä vajaalla 20 miljoonalla eurolla. Vaikka hankinta ei mennytkään nappiin, voi seura olla vastahakoinen luopumaan Pérezistä kovin vaatimattomilla summilla. Tammikuussa Arsenal kieltäytyi noin 30 miljoonan euron tarjouksesta, jonka kiinalaisseura esitti Pérezistä.