Laitahyökkääjä Mikael Soisalo, 18, on ollut viikon suomalaisnimi englantilaisessa jalkapallossa. Nuorukainen teki kolme maalia Middlesbrough’n alle 23-vuotiaiden joukkueelle viime maanantain kamppailussa Blackburnia vastaan.

Soisalon hattutemppu ei jäänyt huomaamatta Koillis-Englannissa. Paikallislehti Teesside Gazettessa pohditaankin jo, voisiko suomalainen tehdä pian debyyttinsä Boron edustusjoukkueessa, jonka manageri vaihtui pari päivää sitten.

”Ei vielä vähään aikaan, varmastikaan – hänellä on paljon työtä tehtävänä ennen sitä”, Gazette kirjoittaa.

Lehden mukaan Soisalon taidot tiedetään kuitenkin seuran sisällä. Häneltä odotetaankin hyviä suorituksia Valioliiga 2:ssa loppukauden aikana.

”Kuten tavallista, seura arvioi ryhmää kauden lopussa. Akatemian henkilökunta aloittaa keskustelut siitä, ketkä pelaajat heidän mielestään hyötyisivät lainapestistä ensi kaudella ja ketkä jäävät kehittymään omassa seurassa.”

Gazetten mukaan Boron riveissä on useita muitakin nuoria, jotka ovat tehneet vaikutuksen. Ilmeisin esimerkki on Dael Fry, joka on noussut jo edustusjoukkueen kuvioihin mukaan. Harry Chapman puolestaan on palannut nilkkavammansa jäljiltä.

”Aiempina vuosina Aitor Karanka ja apuluotsi Steve Agnew käyttivät pre-seasonia työkaluna joidenkin nuorten pelaajien testaamiseen, joten Soisalo saattaa hyvinkin olla yksi niistä, jotka nähdään mukana heinäkuisena lauantaina vierasottelussa Yorkia vastaan…”

MTV:n mukaan Soisalolle luvattiin vuoden alussa kuusi kuukautta aikaa sopeutumiseen. Sen jälkeen nousun edustusjoukkueeseen pitäisi olla mahdollista.