Sunderlandin entinen manageri Dick Advocaat, 69, on ilmoittanut lopettavansa valmennusuransa tähän kauteen.

Hollantilainen on toiminut turkkilaisen Fenerbahçen luotsina viime vuoden elokuusta lähtien. Hän erosi Sunderlandista lokakuussa 2015.

– Vihdoin, lähden täältä kauden lopussa. Minua ei haittaa se, että ilmoitan päätöksestäni hyvissä ajoin, Advocaat totesi Goal.comin mukaan.

Advocaat muistetaan muun muassa Hollannin, Belgian, Etelä-Korean ja Venäjän maajoukkueiden peräsimestä. Oranssipaitoja hän valmensi vuosina 1992–94 ja 2002–04.

Liigamestaruuksia Advocaat on voittanut PSV Eindhovenin, Rangersin ja Zenitin kanssa. Venäläisseuran hän johdatti myös UEFA-cupin voittoon vuonna 2008.