Nappulakengät jo vuosia sitten naulaan laittanut Aki Riihilahti, pelasi englantilaisessa Crystal Palacessa pidempään, kuin missään muussa joukkueessa uransa aikana. Puolustava keskikenttäpelaaja koki joukkueen kanssa paljon. Nousu Valioliigaan, isot ottelut pääsarjassa ja putoaminen takaisin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle.

Vuonna 2006 Riihilahden ja Crystal Palacen tiet kuitenkin erosivat. Useita käänteitä saanut tapahtumasarja alkoi tammikuun aikana.

– Olin ollut todella kauan Crystal Palacessa. Jos on jossain pitkään, sitä ajattelee, että olisi hyvä kokea jotain uutta. Minulla oli mahdollisuus tammikuussa mennä pelaamaan Valioliigajoukkueeseen ja siirto oli jo sovittu, Riihilahti kertoi Casino Helsingin haastattelussa.

Riihilahti oli jo pakannut tavaransa ja kaikki oli valmista. Viime hetkillä päävalmentaja Ian Dowie halusi nähdä Riihilahden ja kertoi hänelle uutiset. Crystal Palace -valmentaja kertoi, että hän ei voi päästää suomalaista lähtemään seurasta. Fanit pitivät Riihilahdesta todella paljon ja Dowie pelkäsi menettävän työpaikkansa, jos Riihilahti päästettäisiin menemään.

– Mielestäni se oli täysin väärä ratkaisu ja aivan eriä, mitä minulle oli luvattu. En suostunut tapahtuneen jälkeen enää neuvottelemaan jatkosta seuran kanssa.

Seuraavana kesänä Riihilahti siirtyi saksalaiseen FC Kaiserslauterniin. Jälkeenpäin mies kertoi katuvansa lähtöään lontoolaisseurasta.

– Se oli helvetin typerä ratkaisu. Olin liian periaatteen ihminen. Näin myöhemmin olen ymmärtänyt, että tuollainen pieni hiljainen ”minähän en tänne jää” –protesti on maailman tyhmintä. Ei siinä ollut mitään järkeä. Mulla oli Englannissa todella hyvä asema ja kaikin puolin hyvä olla.

Riihilahti pelasi Kaiserslauternin jälkeen vielä ruotsalaisessa Djurgårdenissa ja palasi sitten HJK:hon, joka jäi miehen viimeiseksi seuraksi.