Sami Hyypiän mietteitä saattoi viime viikonloppuna kuunnella Valioliiga.comin Facebook Live -lähetyksessä.

Bar Kipinässä pidetyssä tilaisuudessa Hyypiältä muun muassa kysyttiin, kenestä hän on ottanut eniten vaikutteita oman valmentajaminänsä luomisessa.

– Kyllä pelaajan pitää valmentajan sana hyväksyä oikeastaan joka tilanteessa, jos ei valmentaja ole avoin mielipiteille, hiljattain vedonlyöntiyhtiö Betssonin kansainväliseksi lähettilääksi siirtynyt Hyypiä sanoi haastattelussa.

– Kyllä tässä on monta kertaa pidetty suu kiinni sellaisissa tilanteissa, että olisin ihan mielelläni voinut kysyä ”miksi me näin tehdään?”. Olen sen verran arvostanut jokaista valmentajaa, jonka kanssa olen toiminut, etten ole tehnyt sitä.

”Muistan yhden pelin…”

– Ei välttämättä ole ketään yhtä, jonka jutuista olisin paljon ottanut (omalle valmennusuralle). (Rafael) Benítez oli hyvä manageri. Hän oli perfektionisti. Hänellä oli monta tosi, tosi hyvää juttua, mitä olen itse ottanut.

– Hän on taktisissa asioissa ollut minulle sellainen, että sieltä on otettu aika paljon juttuja. Kuten sanoin, se mies hakee täydellisyyttä.

– Muistan yhden pelin, voitettiin 3-0. Kaikki menivät ihan hyvillä mielin seuraavan päivän videopalaveriin. Siellä näytettiin kaikki negatiiviset jutut, mitä oli tehty kentällä. Se osoittaa, millainen tyyppi Benítez on. Ei ole täydellistä ottelua. Aina löytyy jotain parannettavaa.

– Miten se tuodaan joukkueelle? Se on se taito. Että ei viedä joukkueelta iloa tai luottamusta, mitä voitosta saadaan. Enemmänkin yrittää selittää sitä, että kaikkea pystyy parantamaan.

Benítezistä myös huonoja muistoja

Benítezin Hyypiä muistaa myös Liverpool-uransa viimeisestä ottelusta.

– Muistan sen päivän varmaan koko loppuelämäni. Oli hieno tunnelma pelin aikana, mutta minun tunnelmaani vähän latisti se, että Benítez ennen peliä sanoi minulle, etten pelaa. Että tulen sitten lopussa kentälle.

– Siinä pelissä ei ollut panosta, sehän se juttu olikin. Ja kyllä minä nyt uskon, että me olisimme sen voittaneet, vaikka minä olisin pelannutkin. Mutta oli joo hieno päivä. Se mosaiikki oli ihan loistava. Ja kyllä se (koko pelin kestänyt) laulu sitten palkittiin 86. minuutilla, kun juoksin kentälle.

– Pelin jälkeen tunteet vähän purkautuivat. Jos on kymmenen vuotta jossain aika tiiviisti jossain, ja oppii tuntemaan porukkaa, se on haikeaa jättää taakse. Seuraavana päivänä oli jo mielessä, että lähdetään uuteen haasteeseen.

Hyypiä siirtyi Liverpoolista Bayer Leverkuseniin, jossa hän pelasi uransa kaksi viimeistä kautta 2009-11.