Hull Cityn 4-2 -voitto pahoin rämpivästä Middlesbrough’sta keskiviikkona saattoi jäädä melko vähälle mediahuomiolle. Täysi pistepotti kuitenkin nosti Hullin putoamisviivan yläpuolelle. Samalla se jatkoi manageri Marco Silvan uskomattoman hienoa kotiotteluiden tilastoa.

Lissabonilaissyntyinen Silva on nouseva valmentajakyky, jonka nimi kannattaa ehdottomasti painaa mieleen. Ainakin Hullin seurajohto on luultavasti onnitellut itseään monta kertaa siitä, että se rohkeni palkata portugalilaisen Mike Phelanin seuraajaksi joukkueen peräsimessä viime loppiaisen alla.

Silva täyttää 40 vuotta vasta tulevana kesänä, mutta valmentajaura on ollut alusta lähtien menestyksekäs. Ensimmäisen pestinsä hän otti vastaan 34-vuotiaana syksyllä 2011 käytännössä heti peliuran päättymisen jälkeen. Silva otti kontolleen pelaajauransa viimeisen seuran Estorilin, jonka hän nosti Portugalin kakkosliigan mestarina pääsarjaan. Silvan aloittaessa tehtävässään Estoril majaili vielä sijalla 10. Kauden päätteeksi hänet valittiin sarjan parhaaksi valmentajaksi.

Portugalin pääsarjassa tahti vain kiihtyi. Silvan johdolla Estoril ylsi sarjan viidenneksi. Hyvä sijoitus merkitsi, että Estoril pääsi ensimmäistä kertaa historiansa aikana mukaan Eurooppa-liigaan.

Vajaan kolmen Estoril-kauden jälkeen Silva houkuteltiin askelta suurempiin ympyröihin Sporting Lissabonin luotsiksi, Monacoon siirtyneen Leonardo Jardimin seuraajaksi. Sportingista palkintokaappiin tarttui sarjan kolmas tila sekä Portugalin cupin voitto.

Kaudella 2015-2016 Silva otti vastaan haasteen Kreikan suurseuran Olympiacosin luotsina. Kreikassa Silvan joukot marssivat ylivoimaiseen mestaruuteen. Matkan varrelta aikakirjoihin jäi muun muassa huikea 17 ottelun voittoputki.

5. tammikuuta Silva sai pestin Hullin managerina, ja jälki on ollut rautaista. Tuolloin Hull oli vielä sarjajumbona kolme pistettä putoamisviivan alapuolella, mutta Boro-voiton myötä se nousi jo viivan yläpuolelle. Silvan aikakaudella Hull on kukistanut muun muassa Liverpoolin ja pakottanut Manchester Unitedin tasapeliin. Liigacupissa United jopa kaatui, mutta se eteni kuitenkin yhteismaalein jatkoon.

Silmiinpistävää on kuitenkin Silvan Hullin koti- ja vierassaldojen merkittävä ero. Vieraissa Hull on joutunut nöyrtymään neljästi – toki koville Arsenalille, Chelsealle, valmentajanvaihdoksesta piristyneelle Leicesterille ja Evertonille – mutta kotonaan Hull on ollut lyömätön.

Squawka

@Squawka
Hull City's home form across all competitions under Marco Silva:

WWWWDWWW

Wins: 7
Goals: 18
Conceded: 7

Magic from Marco. 🐯

Tai no, mitäpä Silvan kotitaikaa pelkkään Hulliin rajoittamaan. Kun tarkasteluun otetaan myös miehen aiemmat seurat Estoril, Sporting Lissabon ja Olympiacos, selviää, etteivät Silvan joukkueet ole hävinneet kotikentällä peräti 40 otteluun.

OptaJoe

@OptaJoe
39 - Marco Silva has not lost any of his last 39 home league games as a manager (W32 D7 L0 - Estoril, Sporting, Olympiakos & Hull). Castle.

Tässä kohtaa mieleen tuleekin jo Marco Silvan maanmies José Mourinho, joka muistetaan uransa varrelta käsittämättömän pitkistä tappiottomista putkista. Vuosina 2002-2011 Mourinho ei hävinnyt kotiotteluitaan sarjapeleissä peräti 150 otteluun, mutta toki Porto, Chelsea, Inter Milan ja Real Madrid olivat omissa sarjoissaan vielä vähän eri kaliiperin ryhmiä kuin Estoril tai Hull. Ei silti mitään Special Onelta pois, raudanluja saavutus tuollainen putki on.

Ei ole mitään syytä olettaa, että Marco Silva pääsisi joukkueineen lähellekään Mourinhon 150 ottelun huimaa putkea, mutta miehen tähti valmentajamarkkinoilla on ehdottomasti nousussa. Mourinholla tuntuu olevan juuri nyt suuria vaikeuksia kääntää kotitasapelejä voitoiksi, ja onpa José-setäkin saanut jo kahteen otteeseen todistaa Hullin kotitaian kestävyyttä.

Aika näyttää, millaisiin saavutuksiin Mourinhoa 14 vuotta nuorempi ”köyhän miehen Mourinho” Marco Silva vielä yltääkään. Jos vielä kauden lopuissa kotipeleissä Watfordia, Sunderlandia ja Tottenhamia vastaan pistetili karttuu mukavasti, on Hull lähellä säilyttää pääsarjapaikkansa. Tuolloin seuralle taitaa tulla kiire saada Silvan nimi jatkopaperiin, sillä nykyinen sopimus kattaa vain tämän kauden.

OptaJoe

@OptaJoe
17 - Most PL points won since Marco Silva's appointment:

Chelsea - 23
Spurs - 23
Everton - 21
Hull - 17
Liverpool -16
Man City - 16

Impact